Infektiolääkärin epätoivoinen vetoomus koronarokotusten puolesta: "Hetken näytti hyvältä ja melkein juhlittiin, mutta nyt laivan pohja vuotaa"

1:40

Tampereen yliopistollisen keskussairaalan infektiolääkäri kertoo MTV Uutisille rokottamattomien vaikeasta koronatilanteesta. Syyskuussa lähes 80 prosenttia sairaalahoidossa olevista oli rokottamattomia. Lääkäri Reetta Huttusen mukaan hätkähdyttävää on, että merkittävä osuus sairaalaan joutuvista potilaat ei ole iäkkäitä, vaan nuoria tai keski-ikäisiä.

MTV Uutiset Live kertoo ja näyttää kun tapahtuu. Se on toimitus, joka elää uutispäivää kanssasi.

Seuraa jatkuvaa lähetysvirtaa yhden ruudun kautta osoitteessa mtvuutiset.fi ja mtv.fi.

Taysin infektiosairauksien apulaisylilääkäri Reetta Huttunen julkaisi viikonloppuna Facebookissa päivityksen, joka viesti lähes epätoivoa.

Hän muistuttaa vetoomuksessaan koronatilanteen vakavuudesta ja siitä, että tartunta voi koitua kohtaloksi jopa nuorille aikuisille. Siksi koronarokote pitäisi hänen mukaansa ottaa jokaisen, joka sen vain pystyy ottamaan.

– Minä ja kollegani näemme näitä potilaita taas kerran kiihtyvällä tahdilla sairaaloissamme ja teho-osastoilla. Se mitä lehdissä on kerrottu, on totta, tauti jyllää rokottamattomien keskuudessa, Huttunen toteaa päivityksessään.

Huttunen muistuttaa myös, että tauti voi iskea voimakkaampana kuin itse etukäteen  kuvittelisi. 

– Myös nuoret aikuiset sairastuvat ajoittain pahoin, vaikka muita sairauksia ei olisi. Et voi kuitenkaan etukäteen tietää oletko onnekas vai et. Tauti johtaa pahimmillaan erittäin vaikeaan hapenpuutteeseen ja keuhkojen toimintahäiriöön, Huttunen kirjoittaa.

"Laivan pohja vuotaa"

Huttunen suree sitä, että tilanne on kääntynyt taas huonompaan suuntaan, vaikka jo hetken näytti paremmalta.

– Melkein juhlittiin. Nyt ei enää näytä hyvältä. Mistä se johtuu? Erityisesti siitä, että osa väestöstä ei ole rokottautunut. Vaikka nyt puuhataan jo kolmansia rokotuksia, laivan pohja vuotaa ja tapausmäärät lisääntyvät, kun osa väestöstä ei ole hakenut niitä ensimmäisiäkään.

– Yhteiskuntaa avataan; tietenkin se avataan, kun meillä on rokotteita, joilla tästä piti päästä eroon. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet samassa käsityksessä. Virus kiertää rokottamattomien keskuudessa. Sairaalat ja teho-osastot alkavat taas kuormittua. Se vaikuttaa meidän kaikkien turvallisuuteen, Huttunen kirjoittaa.

Infektiolääkäri tähdentää viestissään myös sitä, että muutkin kuin koronapotilaat pitää pystyä hoitamaan. 

– Entä jos läheisesi joutuu auto-onnettomuuteen tai sairastuu muuhun vaikeaan tulehdukseen, joka vaatii tehohoitoa? Hänetkin pitää saada mahtumaan teho-osastolle. Jos et vielä ole ottanut koronarokotetta, katso kuntasi nettisivuilta, mistä voit sen saada. Varaa aika. Suosittele ystävääsi ja omaistasi tekemään samoin.

Koronapotilaat nyt lähes järjestään rokottamattomia

Reetta Huttunen kertoo MTV Uutiset Liven haastattelussa, että lähes kaikki nyt sairaalaan Tampereella tulevista koronaopotilaista on rokottamattomia ja monet heistä nuoria.

– Esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä syyskuussa sairaalahoidossa olleista potilaista noin neljännes oli 20–39-vuotiaita. On hätkähdyttävää, että merkittävä osuus sairaalaan joutuvista potilaat ei ole iäkkäitä, vaan nuoria tai keski-ikäisiä. Potilaista syyskuussa 78 prosenttia oli täysin rokottamattomia.

Rokotettujen sairaalaan joutuneiden taustalla oli Huttusen mukaan muita vakavalle taudille altistavia tekijäitä, kuten vaikeita sairauksia.

Rokottamattomuus hämmentää

Huttunen kertoo rokottamattomuuden olevan suuri hämmennyksen aihe terveydenhoitohenkilökunnalle.

– Meillä on tehokkaita rokotteita ja informaatiota on jaettu monella tapaa, mutta siitä huolimatta osa ihmisistä katsoo, ettei tarvitse rokotetta tai ei jaksa sitä hakea. Esiintyy myös suoranaista rokotepelkoa. Näihin asioihin on meidän vaikea vaikuttaa.

Huttunen toteaa, että rokotteet tehoavat hyvin vaikeaa infektiota vastaan. Rokotetut eivät myöskään levitä virusta yhtä paljon kuin rokottamattomat.

– Toivon, että ne, jotka eivät ole rokotetta vielä ottaneet, miettisivät sitä muidenkin kuin itsensä kannalta.

– Nämä toimet, joita joudutaan tekemään tehohoidon tarpeen kasvaessa, vaikuttavat meidän kaikkien turvallisuuteen. Se on jostain aina pois, jos tehohoitokapasiteettia joudutaan koronan takia lisäämään, koska hoitohenkilökuntaakin on rajallisesti.

Toipuminen ei ole itsestäänselvyys

Taysin tehohoidon apulaisylilääkäri Ville Jalkanen kertoo, että osa nuoristakin koronapotilaista on joutunut olemaan sairaalahoidossa pitkään.

– Koronan hoitoajat ovat poikkeuksellisen pitkiä, eikä sellaisen jälkeen toipuminen ennalleen ole itsestäänselvyys. Potilaat ovat hyvin sairaita ja hyvin paljon resursseja sitovia. Osa heistä ei toivu kuin lisähapella kotiin pärjääviksi.

Jalkanen tähdentää, että vaikka potilaalle voidaan antaa sairaalassa hengitykseen tukea, olemassa ei ole parantavaa hoitoa, jolla korona saataisiin keuhkoista tekemästä vaurioitaan.

– Sen myötä teholääkärinä tuntuu välillä kovin turhauttavalta, tai sitä kokee jopa avuttomuutta, että ei pysty sen enempää potilaista auttamaan. 

– En voi muuta kuin kannustaa kaikkia ottamaan rokotteen. Itse uskon vahvasti siihen, että jokainen rokottamaton tulee saamaan koronan – ja sitten se on enemmän tai vähemmän tuurista kiinni, onko se vaikea vai vähemmän vaikea.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja