Keskikesää juhlitaan perinteisesti myös juhannusfestivaaleilla.
Ovatko juhannussuunnitelmasi vielä auki? Jos mökkijuhannus ei kiinnosta, yksi vaihtoehto on lähteä kuuntelemaan elävää musiikkia juhannusfestareille.
Alla viisi vinkkiä juhannuksen festaririentoihin. Koko kesän festaritärppeihin voi tutustua täällä.
Stadin Juhannus, Helsinki 22.–24.6.2017
MISSÄ? | Lonnan saaressa, Helsingissä. |
VIISI NÄKEMISEN ARVOISTA NIMEÄ STADIN JUHANNUKSESSA | Pimeys. Kolme studioalbumia julkaissut suomirockin suuri lupaus, jonka suurempi läpimurto on vain ajan kysymys. Litku Klemetti. Tuntematon Numero -yhtyeen kanssa yhden vuoden 2016 kehutuimmista pitkäsoitoista julkaissut jyväskyläläislaulaja, jonka tänä vuonna julkaistu soolodebyyttilevy Juna Kainuuseen tulee olemaan vuoden 2017 parhaiden albumien kärkijoukoissa. |