Onko mahdollista, että joidenkin nykyisten eduskuntapuolueiden kannattajakunnat eriytyvät sukupuolen mukaan? Lauantaina julkaistu Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) teettämä puolueiden imagotutkimus antaa tästä viitteitä, ja todennäköisesti asialle saadaan vahvistusta, kun ensi viikolla SuomiAreenassa Porissa julkistetaan ensimmäiset tiedot kevään eduskuntavaalitutkimuksesta, kirjoittaa MTV Uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen.
Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa selvitettiin puolueiden imagoja äänestäjien keskuudessa. Vastaajille esitettiin kolme ominaisuutta ja pyydettiin arvioimaan, mihin puolueisiin ominaisuus omasta mielestä sopii. Valita sai niin monta puoluetta kuin halusi.
Ominaisuudet oli määritelty näin: 1) On kaltaiseni ihmisen asialla 2) Pitää pidemmällä tähtäyksellä lupauksensa 3) Taitava edistämään yhteiskunnan kokonaisedun kannalta toimivia ratkaisuja.
Lue lisää: Puolueiden imagoista ei löydy suuria eroja – keskusta ja vasemmistoliitto saivat muita heikommat arviot
Keskustan kriisi näkyy tässäkin
Kiinnostaviksi osoittautuivat vastausjakaumat varsinkin ensimmäisen ominaisuuden suhteen. Sdp oli tämän imagomittarin ykkönen; 25 prosenttia valitsi Sdp:n. Sen perässä tulivat vihreät, 23 prosenttia, perussuomalaiset, 22, kokoomus, 20, ja vasemmistoliitto 19 prosenttia. Keskustan prosentti oli 15 – jälleen yksi osoitus puolueen perustavaa laatua olevasta kriisitilasta.

