Ikinuori laulaja Eini, 62, postasi nuoruuskuvansa someen: "Onhan tuosta pikkusen kulunut aikaa"

Eini kertoo, miten Uuno-elokuvan kohtauksen kuvaamisesta ei meinannut tulla mitään 0:47
Videolla Eini kertoo, miten Uuno-elokuvan kohtauksen kuvaamisesta ei meinannut tulla mitään Vesa-Matti Loirin takia

Laulaja Eini jakoi someseuraajilleen vuosien takaisen otoksen itsestään.

Iskelmälaulaja Eini, 62, eli Eini Pajumäki, kertoo Instagramissa suorittavansa parhaillaan varastotilojen suursiivousta, jonka yhteydessä hän törmäsi vuosien takaiseen fanikorttiinsa. Kuvan kortissa poseeraa nuori, kiharatukkainen Eini vienosti hymyillen.

– Onhan tuosta pikkusen kulunut aikaa, laulaja sanailee Instagram-tililleen jakamansa kuvan yhteydessä.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Laulajatähden kuvan alle on jätetty lukuisia kommentteja.

– Kaunis ja upea Eini, yksi seuraaja kirjoittaa.

– Mä niin muistan, toinen kommentoi.

Einin laulajan ura lähti nousukiitoon, kun hänen esikoissinglensä Yes Sir, alkaa polttaa, julkaistiin marraskuussa 1977. Eini kertoi Huomenta Suomessa huhtikuussa, että hänelle yritettiin 70–80-luvun taitteessa tyrkyttää myös Maarit-artistinimeä

– Se oli muotia, että oli taiteilijanimi. Tuntui hullulta, kun meillä oli hieno artisti Maarit (Hurmerinta), niin miksi minun pitäisi olla Maarit. Ajattelin Lapin maalaisjärjelläni, että haluan olla Eini, laulaja kertoi tuolloin.

Lue myös:

    Uusimmat