Hyh – tässä ovat kotisi 10 likaisinta paikkaa

Oletko tullut ajatelleeksi, millaisia bakteeripesäkkeitä ovenkahvat ovat? Tai millaiset ruuantähdemössöt muhivat tiskialtaasi viemärissä, puhumattakaan vessanpöntön reunan alla odottavista yllätyksistä. Listasimme kodin kymmenen saastaisinta paikkaa.

Kodin likaisimmat ja lemuavimmat paikat eivät välttämättä välähdä mieleen saman tien, sillä monet niistä näyttävät ensi alkuun varsin siisteiltä. Totuus on kuitenkin toinen. Onneksi nämä paikat on kuitenkin mahdollista pitää siisteinä varsin pienellä vaivalla.

1. Siivousvälineet

Mitä tulee likaan ja bakteereihin, kannattaa heti kiinnittää huomiota välineisiin, joilla niitä siivoaa. Rätit, pesusienet ja harjat tulee pitää puhtaina – muuten tuloksena on vain lian levittely entisestään.

Heitä siivouksessa käytettävät pesuvälineet aika-ajoin kunnon pesuun. Jatkuvassa käytössä olevat keittiörätit tulisi pestä pesuaineen kera muutaman kerran kunnolla viikossa. Heitä rätit aina pyykkiin, jos niillä on pyyhitty raa'an lihan käsittelyn jälkiä.

2. Vessanpönttö ja sen lähistö

Älä kuuraa summittaisesti ainoastaan vessanpönttöä ja sen istuinta. Suurimmat likaroiskeet sijaitsevat yleensä pöntön reunuksen alla, jalustassa ja lattialla – etenkin jos perheessä on lapsia tai tähtäämistaidoltaan huonoja miehenpuolikkaita.

Pyyhi aina vessanpöntön reunus sekä jalusta, kun siivoat vessaa. Moppaa myös lattia pöntön lähistöltä vähintään viikon välein.

3. Keittiön tiskialtaan viemäri

Kaikenlaiset ruuantähteet jäävät helposti keittiön tiskialtaan viemäriin, jonka myötä kyökissä alkaa haista epämiellyttävälle. Jos putsaaminen jätetään väliin pitkäksi aikaa, voi viemäri jopa mennä tukkoon.

Kaada kupillinen ruokasoodaa ja kupillinen viinietikkaa viemäriin. Anna vaikuttaa minuutin ajan, ja kaada kattilallinen kiehuvaa vettä perään. Toista tämä viikoittain.

4. Lemmikkieläinten ruokapaikka

Jos jätät lemmikkiesi ruoka-astiat ja -paikan likaiseksi, saattaa lemmikkisi syödä suihinsa pilaantunutta ruokaa. Ruuantähteet saattavat kutsua paikalle myös inhottavia tuholaisia.

Pyyhi yli läikkyneet ruuat ja vesi saman tien. Pese kulhot säännöllisesti ja suojele lattiaa asettamalla kupit helposti pyyhittävän alustan päälle.

5. Kissanhiekkalaatikon ympäristö

Mietipä, mihin kissasi astuu heti ensimmäisenä toimitettuaan tarpeensa hiekkalaatikossa? Laatikon viereen, tietysti.

Imuroi hiekkalaatikon ympäristö säännöllisesti, ja pyyhi se sen jälkeen vedellä, johon on sekoitettu viinietikkaa. Laita pestävä kumimatto hiekkalaatikon alle, ja pese se tarvittaessa.

6. Ovenkahvat

Ovenkahvojen likaisuus riippuu siitä, kuinka lähmäkätiset ihmiset niitä koskettelevat. Jos perheessäsi on pieniä lapsia, pyyhkäise kahvat saippuaveden kera vähintään kerran viikossa. Muuten kahvat voi pyyhkiä samalla, kun pyyhit talon muut tason tasot.

7. Kaukosäätimet

Milloin viimeksi puhdistit kaukosäätimesi? Aivan – se unohtuu monessa kodissa. Koska vain harva muistaa puhdistaa ne säännöllisesti ja niitä kosketellaan päivittäin, ovat ne aikamoisia bakteerikasoja.

Myös hotelleissa kaukosäätimet ovat yleensä huoneiden likaisin kohta, sillä ne unohtuvat siivoojilta, mutta kaikki hotellivieraat antavat niihin sormenjälkinäytteensä.

8. Tietokoneen näppäimistö

Tietokoneen näppäimistö on likainen samasta syystä kuin kaukosäätimetkin – niitä käytetään päivittäin, mutta vain harvassa kodissa pestään riittävästi. Moni tietokoneen ongelma voi johtua vain ja ainoastaan liiallisesta liasta ja pölystä.

Ota tietokoneesta virta irti ja puhdista näppäimistö mikrokuituliinalla, joka on hieman kostea pesuainevedestä. Näppäimistön välejä varten on erilaisia puhdistusaineita, kuten erilaisia ilmanpainetta hyödyntäviä aineita.

Muista puhdistaa myös näppäimistön alaosa ja hiiri, joka on näppäimistön tavoin yksi kotisi likaisimmista paikoista.

Muutaman vuoden välein on hyvä tehdä näppäimistön suuritöisempi puhdistus, joka kannattaa jättää ammattilaisille, mikäli elektroniikka ei ole vahvin puolesi.

9. Kylpyhuoneen seinät

Etenkin vessapöntön lähellä olevien seinien siistimiseen tulee kiinnittää huomiota, samasta syystä kuin muuhunkin vessanpöntön lähistöön – roiskevaara kun saattaa olla melkoinen.

10. Lattiat

Astelemme lattioilla päivittäin, joten niille kantautuu luonnollisesti myös paljon moskaa ja bakteereja.

Pyyhi tai imuroi lattiat vähintään viikoittain. Pyyhi lattialle läikkyneet nesteet ja muut tahrat heti. Älä kuitenkin innostu liikaa voimakkaiden pesuaineiden kanssa. Monet lattiamateriaalit ovat arkoja, ja niitä pitää puhdistaa vai niille tarkoitetuilla puhdistusaineilla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat