Huumeidenkäyttö julkisilla paikoilla nousi kuumaksi perunaksi Oodin puukotuksen jälkeen – poliisi rauhoittelee: "Ongelma ei ole räjähtänyt käsiin"

Tasaisin väliajoin julkisuuteen nouseva keskustelu huumeiden käytöstä julkisilla paikoilla on tulenarka. Asian herkkyydestä kertoo jotakin se, että monikaan taho ei halunnut kommentoida asiaa MTV Uutisille.

Poliisin näkökulmasta huumeiden käyttö on lisääntynyt, mutta käyttö julkisissa vessoissa ei ole se suurin ongelma, mikä poliisia huolestuttaa. 

– Ravintoloiden ja kauppakeskusten vessat ovat aika perinteisiä paikkoja. Se ei ole silti sellainen ongelma, joka olisi räjähtänyt käsiin, kertoo ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisilaitokselta. 

Ratkaisuja kaivataan huumeidenkäyttöön liittyvän häiriökäyttäytymisen vähentämiseen. Myös Taponen korostaa, että keinoja huumeiden käytöstä johtuviin ongelmiin tulisi keksiä. 

– Yksi mistä on paljon keskusteltu ovat käyttöhuoneet, ja minun mielestä se on hyvä selvittää perin pohjin, Taponen jatkaa. 

Muissa maissa positiivisia vaikutuksia

Huumeiden käyttötiloja on jo useissa Euroopan maissa sekä Kanadassa ja Australiassa.

Tutkimusten mukaan huumeidenkäyttäjät saavat paremmin yhteyden sosiaali- ja terveyspalveluihin käyttöhuoneiden kautta.

Päihdeongelmaisten parissa työskentelevillä on antaa ensi käden kokemuksia suoraan kentältä.

– Aktiivikäyttäjä tai kuntoutunut ihminen, niin en ole kuullut kenenkään sanovan, että käyttöhuone olisi huono asia, kertoo kehittämiskoordinaattori Aino Rukkila A-klinikkasäätiöstä. 

"Ei ole mielipidekysymys"

Aihe jakaa mielipiteitä poliitikkojen keskuudessa. Puolestapuhujat peräänkuuluttavat muun muassa turvallisuutta, vastustajat puolestaan esimerkiksi liian suvaitsevaa huumepolitiikkaa.

Aihe ei ole mielipidekysymys, ainakaan poliisille. Kyseessä kun on lakiin kirjattu asia. 

– Se ei ole oikeastaan mielipidekysymys. Tällä hetkellä lainsäädäntö kyllä asettaa rajat sille, Taponen summaa. 

Nykylainsäädäntö ei salli huumeiden käyttöä kaupungin tiloissa. Helsingin kaupunginhallitus on päättänyt esittää hallitukselle pistotilat sallivan erillislain säätämistä.

Lue myös:

    Uusimmat