Huuhkajien Kreikka-peliin lisää panosta Tshekin tappion myötä

6:04
Videolla Tulosruudun raportti Huuhkajien etenemisestä EM-kisoihin.

Tshekin sunnuntai-illan tappio Bulgarialle jalkapallon miesten EM-karsinnoissa paransi Suomen mahdollisuuksia päästä EM-lohkoarvonnoissa kolmoskoriin.

Mikäli Suomi voittaa maanantai-iltana Ateenassa Kreikan, Huuhkajat nousee hyvin todennäköisesti lohkokakkosten vertailussa niin korkealle, että paikka kolmoskorissa aukeaa.

Tasapeli tai tappio jättää Suomen neloskoriin. Kolmoskori tietäisi lähtökohtaisesti hivenen helpompaa EM-lohkoa. Lopputurnauksen lohkot arvotaan 30.  marraskuuta Bukarestissa.

–  Ei sieltä helppoja maita tule missään nimessä, Suomen päävalmentaja Markku Kanerva muistutti jo sunnuntaina iltapäivällä.

Ykköskoriin sijoitetaan karsintojen kuusi parasta lohkoykköstä. Kakkoskoriin tulevat muut lohkovoittajat ja kaksi parasta lohkokakkosta.

Kolmoskorissa ovat lohkokakkosten vertailussa sijoille 3–8 yltäneet maat. Neloskorissa ovat kaksi heikointa lohkokakkosta ja Kansojen liigasta kisapaikan lunastavat maat.

Bulgaria nappasi sunnuntaina Tshekistä 1–0-kotivoiton. Tulos tietää sitä, että Kreikka-voitolla Suomi ohittaisi lohkokakkosten vertailussa Tshekin.

EM-lopputurnaus pelataan ensi kesänä peräti 12 eri maassa ja yhtä monessa kaupungissa.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja