Hurja totuus: Näin pienillä muutoksilla lähes tuhannen euron säästö sähkölaskuun vuodessa!

Tiesitkö, että kuivausrummun käyttö viidesti viikossa kuluttaa jopa 200 euroa vuodessa?

Kulutustottumuksista ja niiden vaikutuksista puhutaan paljon, mutta tiedätkö, minkä verran voisit säästää vaikkapa saunomiskertoja vähentämällä? Laskimme Vattenfallin sivuilta löytyvän laskurin avulla, minkä verran pienet muutokset kulutuksessa voivat tuoda säästöä tavallisessa kotitaloudessa, jossa saunaa pidetään hieman liian kauan päällä ja koneita käytetään huolimattomasti.

Jo pienillä muutoksilla voi saada satojen eurojen säästön vuodessa – esimerkiksi pyykkien kuivatus narulla tai ulkona kuivaajan sijaan voi säästää vuodessa lähes 200 euroa.

On hyvä muistaa, että sähkökulutus koneiden ja saunan kautta eivät ole vielä mitään lämmityskustannuksiin katsottuna – tärkeintä olisi pudottaa huonelämpötilaa ihanteelliseen 21 asteeseen. Useissa kotitalouksissa huonelämpötila on 25 astetta.

Laskurin mukainen sähköhinta on 15 senttiä kilowattitunnilta ja laitteiden käyttökerrat ja kulutukset ovat esimerkkejä.

Pyykkihuolto:

  • Puolikkaita koneellisia 10 viikossa alle 10 vuotta vanhalla koneella: kulutus vuodessa 624 kWh, noin 95 euroa vuodessa
  • Täysiä koneellisia 5 alle 10 vuotta vanhalla koneella: kulutus vuodessa 312 kWh, maksaa 47 euroa vuodessa
  • Täysiä koneellisia 5 yli 10 vuotta vanhalla koneella: yksi kerta kuluttaa 1,8 kWh: kulutus vuodessa 468 kWh, maksaa 70 euroa vuodessa
  • Alle 10 vuotta vanhan kuivausrummun käyttö 5 kertaa viikossa vuoden ajan: 117 euroa vuodessa
  • Yli 10 vuotta vanhan kuivausrummun käyttö 5 kertaa viikossa vuoden ajan: kulutus 1 300 kWh/ 195 euroa vuodessa
  • Alle 10 vuotta vanha kuivauskaappi 5 kertaa viikossa: kulutus 1170 kWh/ 176 euroa vuodessa
  • Yli 10 vuotta vanha kuivauskaappi: 5 kertaa viikossa: kulutus 1300 kWh/ 196 euroa vuodessa

Kuivaamalla pyykit kuivaustelineessä säästät enimmillään: 195 euroa vuodessa

Pesemällä 5 täyttä koneellista vajaiden sijaan: 48 euroa vuodessa

Saunominen vähentäminen:

  • Himosaunoja: 4 kertaa viikossa, sauna päällä 3,5 h kerrallaan: 4 435 kWh/v, euroa 666 vuodessa
  • Tavallinen saunoja: 2 kertaa viikossa, sauna päällä 3,5 h kerrallaan: 2 220 kWh/v, euroa 333 vuodessa
  • Saunominen kerran viikossa, sauna päällä 3,5 h kerrallaan: 1 110 kWh/ 167 euroa vuodessa

Saunomiskertojen vähentäminen neljästä kerrasta yhteen viikossa: noin 499 euroa vuodessa

Kuuma kahvi termospulloon heti keiton jälkeen?

  • Kahvinkeitin päällä noin 3 tuntia päivässä (jätetään pitämään kahvia lämpimänä): vuodessa 147 euroa
  • Kahvinkeitin päällä vain kahvinkeiton ajan: 1,5 tuntia viikossa: 11 euroa vuodessa

Muutos tapoihin: 136 euroa vuodessa

Astianpesukoneen käyttämisen puolittaminen:

Astianpesukone päälle joka ilta: 728 kWh/ vuodessa, 109 euroa vuodessa

Astianpesukone päälle neljä kertaa viikossa: 62 euroa vuodessa

Muutos tapoihin: 47 euroa vuodessa

Yhteensä säästöä: 925 euroa vuodessa

Juttua muokattu 22.3.2013 laskelma saunan kulutuksesta korjattu.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat