Huono äiti -blogisti ja ex-opettaja Sari Helin: Näin rajusti on koulun meno muuttunut

Huono äiti -blogisti muistelee opettaja-aikojaan 1:30

Räväköitä koulukommentteja antanut Huono äiti -blogisti kertoo, kuinka vanhemmat hänen opettaja-aikanaan tupsahtivat yllättäen luokkaan, ja opettaja kävi oppilaiden kotona kahvilla.

Sari Helin toimi nuorena opiskelijana pari vuotta sijaisopettajana.

– Olen entinen kansankynttilä. Opetin pienessä kyläkoulussa Nokialla. Se oli ihanaa aikaa. Opetin ykkös- ja kakkosluokkaa, Helin naurahtaa.

– Koko kylä oli mukana koulun toiminnassa ja koulun opettajalle tuotiin omenoita. Se oli ihan vakio. Lapset eivät olleet tietokoneajan lapsia, joita omat lapseni edustavat. He olivat sellaisia hiihtämis- ja luisteluajan lapsia. Se oli ihanaa.

– Menin oppilaiden kotiin kahville, ja vanhemmat saattoivat tupsahtaa luokkaan koulupäivän päätteeksi. Se oli sellaista niin kuin jossain lasten romaaneissa kerrotaan koulusta.

– Luulen, että joissain oikein pienissä kyläkouluissa voi elämä olla vähän tuollaista vieläkin. Itse kasvatan lapsia Helsingissä, joten toiminta on vähän erilaista.

Sari Helin osallistui tänään SuomiAreenan Koti ja koulu -keskusteluun Porissa.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat