Humalaisia pukkeja, käpälöintiä... − Nämä lukijoiden joulupukkimuistot eivät unohdu!

"Olin nuorimpana helppo narrattava perheessäni. Siispä minun joulupukkiuskoni oli nähtävästi päätetty pitää kaikin keinoin. Vielä kouluiässä pukki vieraili. Vieläkin karvastelee, kun viisi vuotta vanhemman veljeni kaveri oli pestattu pukiksi, ja täydestä meni. Ennen seuraavaa joulua joku muistaakseni raotti tätä pukkiasiaa. Se poika mokoma kun oli melkein minun pituinenkin. Hävetti, hävetti ja hävetti..."

"Joskus 60-luvulla 15-vuotiaana tytönhupakkona lupauduin naapuriin joulupukiksi. Hyvissä ajoin sonnustauduin nurinpäin käännettyyn turkkiin ja huopatöppösiin. Koirankarvarukkaset kädessä, jäykkä pukin pahvinaamari kasvoilla ja isän karvareuhka päässä tallustin naapuriin. Koska tupa oli lämmitetty kuumaksi, hiki valui pahvinaamarin alla solkenaan.

Kuumuuttaan hohkaavan uunin viereen oli katettu kahvipöytä, ja lahjojen jaon jälkeen emäntä kiiruhti lasten kanssa pyytämään pukkia nauttimaan kahvipöydän antimista. Nuorella oli nauru herkässä, ja tilanne oli niin hupaisa, että aloin nauraa suureen ääneen ja juoksin ulos. Heittäydyin lumihankeen selälleni ja nauroin hervottomasti hullulle tilanteelle. Myöhemmin kuulin, että lapsista oli ollut hauskaa, kun heillä kävi niin hassu pukki."

"Nuorena, aikana ennen lapsia, päätimme mieheni ja minä laittaa joulun rahoiksi ja ryhdyimme kiertämään joulupukkina ja tonttutyttönä. Se oli ikimuistoinen joulu, jossa näki suomalaiskotien koko kirjon. Se lahjamäärä, joita lapsiperheissä oli, hämmensi meidät. Muistan yhdenkin paikan, jossa viimeisiä lahjoja kannettiin viereisestä huoneesta vielä paketoimattomina ja mummu selitti jotain, että 'kun tuli vielä näitä viime hetken toiveita...' Kammottavaa!

Yhden paikan muistan erityisen hyvin; siellä olivat – kuten niin monessa paikassa – isovanhemmat paikalla ja melkoisessa hutikassa ollut vaari alkoi käpälöidä tonttutyttöä (siis minua) niin, että siihen piti jo itse joulupukinkin puuttua vähän kovemmin ottein."

"Se oli sota-ajan joulu kotona Karjalassa. Olimme palanneet evakosta kotiin, ja joulu oli vuonna 1942. 0lin vielä pukki-iässä ja tulihan meille pukki, sota-ajan pukki. Hän istutti minutkin syliinsä, päässä oli karvalakki ja sen reunusten raosta pilkotti pukin nenä.

Pukin mentyä matkoihinsa ryhdyin tivaamaan, että se ei ollut oikea pukki. Tunsinhan minä sen pukin nenän. Se oli maitotinkiläissedän nenä. Olin siitä ihan varma. Ja lopuksi asia minulle paljastettiin että niin se oli. Olin tuona jouluna 7-vuotias, kun satu pukista paljastui. Siitä huolimatta pukin vierailu on ollut aina oma odotettu elämys joulun tähtenä."

Joskus pukki nauttii liikaa joulujuomia

"Varmaan lapsuuden joulut ovat parhaiten jääneet mieleen kaikilla. Niin minullakin. Olin pieni tyttönen ja istuin joulupukin sylissä. Perheeni kehotti minua laulamaan pukille, ja aloittelin siinä laulua, kun pukki paksut vaatteet päällä ja kuumissaan vetäisi tekoparran pois ja puuskahti 'Perkele, mä mikään pukki olen'. Kyseessä oli siis naapurin setä, joka oli maistellut vähän liikaa joulujuomia. Tämä tapahtui 1950-luvulla. Eipä tästä jäänyt kuitenkaan mitään traumoja, koska perheyhteisömme oli tuohon aikaan niin kiinteä ja hyvä. Lähinnä on naurattanut koko juttu."

"Joulupukki tuli humalassa lapsia katsomaan. Hänellä oli punainen nuttu päällä, mutta ei lainkaan partaa tai hattua. Hän oli lisäksi vielä kalju. Tämä muisto kosketti, mutta ei ehkä ihan sillä positiivisimmilla tavalla."

"Tapahtui veljeni perheessä, jossa on viisi poikaa. Pukki oli jo tullessaan aika tuiskeessa, ja pojat malttamattomia. Kun pukki oli jakanut lahjat, halusi hän välttämättä jäädä paloautolla leikkimään. Niinpä hän leikki poikien kanssa lattialla noin tunnin. Sitten veljeni sai suostuteltua pukin viimeinkin lähtemään. Mutta ei aikaakaan, kun pukki, nurkan takana käytyään, pyrki uudelleen sisään leikkimään. Siinä kyllä oli suostuttelutaito ja kärsivällisyys jo koetuksella. Viimein saatiin pukki lasten pettymykseksi lähtemään takaisin joulumuorin hoteisiin!"

Studio55.fi/Tuuli Lindgren