HS: Mannerheimistä jälleen uusi elokuva tekeillä

Marsalkka Mannerheimista valmistellaan taas uutta elokuvaa.

Helsingin Sanomat kertoo, että uutta elokuvaa marsalkasta suunnittelee elokuvayhtiö Kinoproduction,  joka on yksi Suomen vanhimmista toimivista tuotantoyhtiöistä.

Osittain Venäjällä kuvattavan elokuvan ensi-illan pitäisi olla kahden vuoden päästä, kun Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään ja Mannerheimin 150-vuotissyntymäpäiviä.

– Elokuvahanke pitää paikkansa, mutta hanketta ei ole vielä julkistettu, kertoo toimitusjohtaja, elokuvatuottaja Claes Olsson Kinoproductionista Helsingin Sanomille.

Olsson kertoo, että vuoteen 1917 sijoittuvan elokuvan valmistelun lisäksi käsikirjoitus on jo olemassa ja näyttelijätkin on hyvin pitkälle valittu.  Olsson ei kuitenkaan kerro valmisteilla olevan elokuvan nimeä, eikä ohjaajaa tai käsikirjoittajaa. 

HS:n mukaan elokuva tulee olemaan Olssonin fiktio, mutta mukana on myös dokumentaarista osuutta.

– Elokuvaa kuvataan Venäjällä muun muassa Pietarissa ja näyttelijä opettelee venäjää parhaillaan. Tai siis hän opettelee venäjää niin, että se on uskottavaa. Mannerheim ei puhunut täydellistä venäjää mutta hän puhui hyvää venäjää, Olsson kuvailee HS:lle.

Olssonin hanke on viimeisin Mannerheim-hankkeista, joita on ollut Suomessa viime vuosina liuta. Tuottaja  Markus Selinin kaatunut Mannerheim-elokuva on hankkeista suurin. Miljoonaelokuvaa yritti ohjata ensin  Renny Harlin ja sitten  Dome Karukoski, mutta valmista ei koskaan tullut. Tekijöille jäi maksettavaksi suuret velat.

Myös  Lauri Törhönen on kaavaillut elokuvaa Mannerheimistä ja Hitlerin vierailusta Suomeen 1942, ja viimeksi Mannerheim-apajille on tullut nuoremman polven ohjaaja  Oskari Sipola, joka on viritellyt elokuvaa Mannerheimin ja Kitty Linderin suhteesta.  

Yle kuvasi puolestaan oman Mannerheim-elokuvansa Keniassa, ja  hiljattain  Jörn Donner on valmistanut Mannerheimista dokumenttielokuvien sarjan.

Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.



Lue myös:

    Uusimmat