Helsingin Sanomien mukaan hallitus aikoo esittää rikoslakiin muutosta, jonka myötä holokaustin kieltämisen enimmäisrangaistus lieventyisi.
Vakavan kansainvälisen rikoksen kieltämisestä seuraisi enintään vuosi vankeutta, kerrotaan lakiluonnoksessa.
Nyt holokaustin kieltämisestä on tuomiona kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta.
Lakiluonnos on nyt lausuntokierroksella.
Helsingin Sanomien haastattelemat asiantuntijat ovat yllättyneet aikomuksista.
– Vaikuttaa siltä, että hallitus haluaa vähätellä holokaustin kieltämistä, Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio kommentoi HS:lle.
Turun yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen puolestaan kertoi muun muassa kiinnittäneensä huomiota siihen, että lakiluonnoksessa yhden vuoden enimmäisrangaistusta ei ole juuri lainkaan perusteltu.
Uusimmat
-
07:22
Snookerin huipulla käynnissä ruma syöksykierre: Maailmestarin uraa uhkaa järkytys, tyttöystävä huumepoliisin epäiltynä
-
07:00
Mysteerikuolemat sulkivat Hongkongin eläintarhan osittain – jo yhdeksän apinaa kuollut
-
06:48
Jesse Puljujärvelle kostettiin – sai Oliver Kapasen nauramaan
-
06:27
Pia sai viisi keskenmenoa – gynekologin loukkaavat sanat eivät unohdu koskaan
-
06:23
Fifalle jysähti kova valitus puhuttaneesta tempusta – Veikkausliiga osallisena
-
06:16
Jopa 200 häiriökäyttäytyvää suomalaista tarvitsisi lähestymiskiellon ruokakauppaan: "Vilautetaan puukkoa tai asetta"
-
06:06
Hurrikaanit ovat aiempaa voimakkaampia – tutkija kertoo, miksi
-
06:04
Vastustajat alkaneet kavahtaa tätä tähteä SM-liigassa – "Harvoin on yhden pelaajan arvo noin iso"
-
06:00
WP: Israel kohdistaa vastaiskunsa Iranin sotilaskohteisiin
-
05:42
Stubb vierailee Norjassa
-
05:34
YK:n turvallisuusneuvosto huolissaan Libanonin rauhanturvaajista
-
05:26
Nivalassa palaa suuri pienkonemyymälä – palomestari: Tuhoutuu täysin
-
23:20
Anton Lundell räväytti – NHL:ssä mieletön 15 maalin ottelu
-
22:58
Tutkija ydinaseharjoituksesta: Suomi ehkä haluaa pitää roolinsa salassa
-
22:03
HS: Ryhmä suomalaissijoittajia estänyt Helsingin areenan halliyhtiötä ajautumasta konkurssiin
-
21:40
Ville Husson karu kohtalo selvisi
-
21:15
Italia alkoi siirtää siirtolaisia keskuksiin Albaniassa
-
21:15
Seksi on ollut mukana Ensitreffit-Jennin ja Jyrkin suhteessa alusta asti – himot voivat yllättää vaikka lenkillä
-
20:55
Kylian Mbappé jyrähtää Ruotsissa uutisoidusta raiskaustutkinnasta
-
20:53
Stora Enso joutui Ruotsissa tikunnokkaan maksuviivästyksistä
-
Lataa lisää