Suomessa tiukka linja ei näytä vähentäneen kovien huumeiden käyttöä. Sen sijaan ne ovat harvinaisempia Hollannissa, jossa huumeiden käytöstä ei rangaista.
Hollannin käytännönläheinen huumepolitiikka ei ole lisännyt kovien huumeiden käyttöä. 16 miljoonaan asukkaan Hollannissa on noin 34 000-45 000 kovien huumeiden käyttäjää. Tiukan linjan Suomessa heitä on vajaat 20 000.
Stakesin erikoistutkija Tuukka Tammi sanoo, että tiukka kontrolli ei sanottavasti vähennä käyttöä eikä sallivampi linja sitä välttämättä lisää.
Hollannissa esimerkiksi heroiinin käyttäjien määrä on pysynyt melko matalana ja heidän keski-ikänsä nousee. Puolet on jo yli 40-vuotiaita. Nuoret eivät enää siirry tuhoisaksi tiedettyyn heroiiniin. Tosin kokaiinin ja ekstaasin suosio on kasvanut.
- Hollantilaisista kovien huumeiden käyttäjistä noin 10-15 prosenttia käyttää huumeita suonensisäisesti, mutta suurin osa käyttää myös crackia, tohtori Margriet Van Laar sanoo. Hän puhui A-klinikkasäätiön Päihdetiedotusseminaarissa Hollannin Haarlemissa.
Hollannissa huumeiden käyttäjiä ei leimata |
Van Laar painotti, että Hollannissa halutaan pitää kannabis ja kovat huumeet erillään.
Ideana on suojata kannabiksen käyttäjiä siirtymästä koviin huumeisiin ja estää heidän syrjäytymisensä.