Historiallinen dildo aiheutti ennenkuulumattoman somekampanjan: Nyt 3 200 euron "poika" on tullut kotiin
Shawnan päättäväisyys sekä Twitter-kansan tarjoama apu kantoivat hedelmää: yhteistyön tuloksena yli 150 vuotta vanha seksilelu palautui kotimaahansa, kertoo uutissivusto Mirror.
Siinä, missä sosiaalinen media ja sen kanavissa vallitseva yhteisöllisyys onnistuvat pelastamaan tuhoon tuomitut polttarit tai syntymäpäiväjuhlat, sen avulla voidaan tehdä hyvää myös astetta erikoisemmassakin merkityksessä.
Antiikkisen dildosta tuli sydämen asia
Shawna Scott oli jokin aika sitten valtavan huolissaan ja toivoi saavansa irlantilaisilta Twitter-käyttäjiltä apua kinkkiseen ongelmaan.
Irlantilaisnainen oli suorastaan pöyristynyt siitä, että 1840-luvulta peräisin oleva seksilelu oli aikanaan viety pois saarivaltiosta kaupanteon yhteydessä.
Antiikkisen hieromasauvan uskotaan olevan veistetty norsunluusta Kiinassa. Joidenkin tarujen mukaan irlantilainen mies vei dildon aikoinaan lahjaksi vaimolleen.
Pitkän – ja varmasti myös mielenkiintoisen – historian omaava esine tuli vastikään uudelleen myyntiin. Shawna kokin hänen ja muiden irlantilaisten hetken koittaneen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Irlantilaiset Twitter-käyttäjät! Joitakin vuosia sitten viktoriaaninen norsunluudildo nousi uutisotsikoihin. Sen ilmoitettiin myydyksi amerikkalaiselle yksityiselle keräilijälle 3 200 eurolla. Olin järkyttynyt, Shawna alusti kainoa pyyntöään.
Dildolla tärkeä rooli maan kulttuuriperimän kannalta
Nainen oli vakaasti sitä mieltä, että sen sijaan, että seksilelua pidettäisiin maailmaa kiertävänä keräilyharvinaisuutena, sen paikka on museossa – ja nimenomaan Irlannissa.
– Se on todella tärkeä osa meidän irlantilaisten seksuaalista historiaa. Tällaiset upeat esineet antavat osviittaa esi-isiemme seksielämästä ja huumorista, jotka ovat jätetty taka-alalle ja unohdettu, Shawna perusteli mielipidettään.
Koska naisella ei ollut ylimääräistä sukanvarressaan ostaakseen antiikkista hieromasauvaa, hän toivoi tavoittavansa Twitterin välityksellä jonkun museohallinnon edustajan tai sen toiminnasta paremmin tietävän tahon.
– Kuka voisi auttaa minua pelastamaan tämän dildon, nainen kysyi.
Twitter-käyttäjät yllättivät
Shawnan perustelut sekä keräilyharvinaisuudesta otettu kuva purivat Twitter-kansaan. Naisen tekemää julkaisua jaettiin satoja kertoja, minkä lisäksi avunhuuto sai huomiota satojen tykkäysten ja lukuisten kommenttien muodossa.
Eikä siinä vielä kaikki: Twitter-käyttäjät osoittivat tukensa myös rahan muodossa, ja Shawna onnistui keräämään 620 euroa PayPalin kautta tehtyjen lahjoituksien avulla.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– IHMISET! ME TEIMME SEN! IRLANTI VOITTI DILDON ITSELLEEN, Shawna hehkutti onnistunutta kampanjaansa.
– Tästä syystä rakastan Twitterin sattumanvaraisuutta! En olisi koskaan voinut kuvitella, kuinka paljon kansallista ylpeyttä huutokaupan voittaminen viktoriaanisen seksilelun suhteen saa aikaan, eräs iloitsi.
– Olen niin onnellinen sinun ja norsunluudildosi puolesta! Tämä on mahtavaa, toinen yhtyi riemuitsemaan.
Norsunluusta veistetty dildo saatetaan sijoitttaa Collinsin kasarmi -museoon tai vaihtoehtoisesti Dublinin linnassa sijaitsevaan Chester Beatty -kirjastorakennukseen.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Lähteet: Mirror, Twitter
Uusimmat
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
05:20
EU:ssa historiallinen sopu maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: Lue, mikä muuttuu
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seurasi sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
Lataa lisää