Some teki sen taas! Kukaan ei saapunutkaan Anna Marian juhliin – tuntemattomat naiset tulivat hätiin: "Ne mimmit pelastivat iltani"

Anna Maria halusi yhdistää 30-vuotissyntymäpäivänsä ja tupaantuliaiset ja päätti järjestää juhlat kotonaan. Naisen suureksi pettymykseksi kaikki juhliin lupautuneet ystävät peruivat tulonsa viime hetkillä erilaisiin syihin vedoten. Some näytti tälläkin kertaa voimansa ja Anna Marian ilta sai loistokkaan käänteen. 

Lahtelainen Anna Maria oli täyttänyt vuoden alussa pyöreät 30 vuotta. Olosuhteiden pakosta juhlajärjestelyt venähtivät, ja kun nainen sattui muuttamaan keväällä uuteen asuntoon, hän sai idean juhlistaa molempia merkkipaaluja samana päivänä.

– Ajattelin saavani kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta sitten sattui ja tapahtui kaikenlaista, Anna Maria alustaa tapahtunutta.

Anna Marian ystäväpiiri ei ole järin suuri, ja siksi hän olikin kutsunut kotiinsa kymmenkunta läheistä ja pitkäaikaista ystäväänsä Lahden alueelta. Nainen ajatteli, että juhlaseurue ei voisi ainakaan vedota logistisiin ongelmiin.

– Laitoin kutsut vielä hyvissä ajoin, ja silloin kaikki olivat vielä ihan messissä, mutta loppujen lopuksi eivät olleetkaan, nainen toteaa pettyneenä.

Kaikki vaivannäkö olikin turhaa: Koko juhlaseurue perui tulonsa

Pikkusuolaisten ja -makeiden tarjoiltavien lisäksi Anna Maria valmisti miehensä kanssa juhlapöytään boolia, pizzaa sekä voileipä- ja juustokakkua. Uusi asuntokin sai uuden, kiiltävän ilmeen juhlia varten.

Kun pariskunta oli valmis ottamaan juhlakomitean vastaan, koko kymmenpäinen juhlaseurue perui tulonsa mitä erilaisempiin syihin vedoten – ja vain parin tunnin varoitusajalla.

– Yksi ilmoitti, että haluaa lähteä miehensä kanssa mökille ja toinen taas sanoi, ettei jaksa lähteä enää töiden jälkeen flunssaisen olonsa takia. Kolmannen mielestä oli liian kuuma lähteä minnekään ja yksi sanoi, että hänellä on muuta menoa, Anna Maria mainitsee muutamana esimerkkinä.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Anna Maria joutuu vastaavanlaiseen tilanteeseen. Siksi hän olikin osannut jo alitajuntaisesti varautua siihen, että juhlat eivät onnistuisi. Siitäkin huolimatta ystävien peruminen ja hylätyksi tuleminen tuntuivat äärimmäisen pahalta.

– Isäntä sanoi, että näytin todella pettyneeltä, mitä minä totta kai olinkin. Yritin vain niellä kyyneleeni ja ajatella, etten antaisi tapahtuneen pilata iltaani.

Siinä, missä Anna Maria yritti kiltin luonteensa omaisesti tyytyä kohtaloonsa, hänen miehensä vihastui tilanteesta – olihan pariskunta käyttänyt juhlajärjestelyihin rahaa reilusti yli satasen edestä.

– Pienituloisen ihmisen kukkarossa tuo on iso lovi. Se harmittaa eniten, Anna Maria pohtii alakuloisena.

Some näytti jälleen voimansa

Pettynyt lahtelaisnainen vuodatti tunnontuskiaan siltä seisomalta Facebookin suositussa Naistenhuone-ryhmässä, jossa hän sai osakseen valtavan määrän empaattista tukea.

Kaikkein rohkeimmat ryhmän jäsenet ehdottivatkin, että he voisivat tulla Anna Marian seuraksi, jotta hänen juhlavalmistelunsa ja -mielensä eivät menisi hukkaan.

– Sitten, kun kommenttivyöry tapahtui, isäntä oli vakaasti sitä mieltä, että jos kerran ihmisiä olisi tulossa, niin minun pitäisi ehdottomasti kutsua heidät kylään. Onneksi tein sen ratkaisun.

Lopulta Anna Marian luokse saapui yksi vihtiläinen, yksi helsinkiläinen ja kaksi lahtelaista naista. Vihtiläisen naisen kanssa ilta jatkui yömyöhään vielä baariin, ja hauska ilta päättyi vasta valomerkin jälkeen.

– Oli kaikin puolin ihan loistoilta. Ne mimmit pelastivat iltani. Lämmitti todella paljon sydäntä, kun tuntemattomat ihmiset halusivat tulla juhlimaan kanssani – se on todella käsittämätöntä, Anna Maria sanoo mielissään.

Missä tilannetaju ja suoraselkäisyys?

Koska Anna Maria on kokenut lähimenneisyydessään useita vastaavanlaisia tapauksia, hän kokee, että jatkuva hylätyksi tuleminen tuo mukanaan epävarmuutta ja jopa pelkotiloja.

– En ole varma, haluanko tai viitsinkö järjestää enää yhtään mitään – ainakaan näille kavereille. Juhlien järjestämiselle tulee iso kynnys, Anna Maria pohtii surullisena.

Nainen on pahoillaan myös siitä, että menojen perumisesta on tullut eräänlainen muoti-ilmiö. Hän haluaa kannustaa ihmisiä avoimeen keskusteluun ja suoraselkäisyyteen.

– Yritän edelleen uskoa ihmisten hyvyyteen ja siihen, että ihmiset menisivät vähän itseensä. On hienoa, että näitä asioita nostetaan esiin, jotta voidaan keskustella siitä, missä mättää, Anna Maria kiittelee.

Ilmiö on valitettavan yleistä – tässä lisää esimerkkitarinoita

Vaikka sekä Anna Marian että Teresan ikävästi alkaneet juhlapäivät saivat lopulta onnelliset loppunsa, tämänkaltainen toiminta tuntuu olevan nykypäivänä valitettavan yleistä.

Anna-Marian Facebook-julkaisuun tuli valtava määrä kommentteja ihmisiltä, jotka olivat myös tulleet rumalla tavalla hylätyiksi.

”Tämä on niin ärsyttävää! Ja sit, jos joku saapuu sovitusti, niin ensimmäisenä sanotaan: ’En voi viipyä kun tunnin, ku en saanu lapsille vahtia/koira pitää syöttää/mies odottaa/nukuin huonosti...’”

”Tämän takia mä en ainakaan järkkää mitään juhlia kavereille. Pakolliset sukulaisjuhlat, kuten ristiäiset, järkkään, mutta nekin lapsien takia. Itseni takia en järjestä enää mitään, kun tietää, ettei kukaan tule saati edes ilmoita. Sitten odottelen turhaan tuntitolkulla, että joku tulis, vaikka ei tulekaan ketään.”

”Kokemuksia samasta on. Ihan uskomatonta, että jotkut viittii perua ties mihin syyhyn vedoten.”

”Tää on niin tätä nykyään!! Tosi kurja homma. Tuntuu että vaikka laitat kutsut 1–2 kuukautta aikaisemmin, muistutat lähempänä, ni aina on näitä jotka ei vaan saanut lastenhoitoapua, ei tänään huvita just lähteä mihinkään, vähän väsyttää yms. Ja sit valitetaan et miksi ei kukaan ei järkkää mitään. Ei arvosteta tai kunnioiteta sen toisen aikaa ja vaivaa et järjestää jotain.”

”Oon ilmottanut, et minä en järkkää enää mitään. T. Vähintään 3 juustokakkua lahjoittanu töihin, ku syöjät ei tullut.”

”Tutulta kuulostaa. Nykyään, jos juon, nii miehen kanssa ja sen kavereiden. Mun valmistujaisis ei jatkoille tullut ketään, joten juotiin silloinkin miehen kanssa ja appivanhemmat lähti messiin.”

”Tämän takia olen päättänyt olla pitämättä mitään juhlia muuta kuin yhdessä miehen kanssa. Säästyy mielipahalta + rahan menetykseltä. Mieluimmin siis ostan itselleni jotain kivaa kuin upotan rahaa juhliin, joihin jengi ei tule.”

”Meillä kävi vähän samaa vappuna, lopputulos et istuttiin miehen kanssa kahdestaan vetämässä kalsarikännejä.”

”Itsellä elokuussa 30v edessä, ja vähän jännittää suunnitella mitää juhlia, ku yleensä just kaikki peruu. Vois pitää avoimet juhlat kaikille Naistenhuone-porukoille”

”Joskus (oisko ollu 20v?) mun synttäreille oli viel edellisenä iltana tulossa n. 25 henkilöö. Aamusta alko ihmiset peruun, ja loppupeleissä tuli vaa mun sisko ja silloinen "sutina".”

Oletko sinulla samankaltaisia kokemuksia? Millaisia ajatuksia tällainen perumiskulttuuri sinussa herättää?

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lue myös:

    Uusimmat