Suomen F1-lupaus Luka Sammalisto, 18, on voittanut Italian F4-sarjan mestaruuden.
Sammalisto varmisti mestaruutensa ennen kauden viimeistä kisaviikonloppua ajamalla Misanon radalla 12:nneksi.
– Tämä tuntuu mahtavalta. Teimme tiiminä kovasti töitä saavuttaaksemme tämän. US Racing on kuin perhe. En voi kiittää heitä tarpeeksi. Olen todella kiitollinen siitä mahdollisuudesta, jonka he minulle tänä vuonna antoivat, Sammalisto hehkuttaa F4-sarjan sivuilla.
Sammalisto on ollut tällä kaudella ylivoimainen. Hän on ajanut tällä kaudella peräti yhdeksän voittoa.
Sammalisto liittyy mestaruutensa myötä kovaan joukkoon, sillä mestaruutta ovat juhlineet aiemmin myös F1-sarjassa nykyään ajavat Lance Stroll, Oliver Bearman ja Kimi Antonelli.
Ensi kaudeksi Sammalisto tähytöö FIA Formula Regional -sarjaan.
– Neuvottelut ovat pitkällä ja toivottavasti pääsemme tiedottamaan asiasta lähiviikkojen aikana. Rahoituksen kerääminen on aina haastavaa. Toivottavasti mestaruus auttaisi myös varainhankinnassa, Sammalisto kertoo tiedotteessaan.

