Kesän kynnyksellä moni tekee uusia hankintoja kenkäkaupoissa. Turhan usein uudet ihanuudet kuitenkin hiertävät ja hankaavat tottumattomissa jaloissa, vaan eihän popoista siltikään voi luopua. Onko mitään tehtävissä? Lue suutarin kätevät vinkit!
Voiko uudelle kengälle itse tehdä jotain, millä ehkäistä kengän ikävää hankausta, suutarimestari Hannu Heiskanen Kampin suutareista?
– Voi kyllä. Tyypillisin hankausta aiheuttava tekijä etenkin sandaaleissa, ja miksei muissakin tavallisissa kengissä, on se että nykykenkien valmistuksessa saumoja ei niin sanotusti naputella, Heiskanen kertoo.
– Ennen kun kengät ommeltiin, sauma naputeltiin, jolloin lanka painui nahan sisään. Nyt kun sitä ei useimmin tehdä, niin lanka hiertää ihoa.
Suutarimestarilla on kuitenkin hyviä uutisia: naputuksen voi suorittaa jokainen myös itse.
– Jos sinulla on vaikkapa remmisandaali, niin laita remmi jonkin kovan alustan päälle ja naputtele vasaralla kevyesti sauman päälle. Nimenomaan se ommel naputellaan ja lanka painuu materiaalin sisään. Jos kenkä on nahkaa, voi myös nahkaa hieman naputella.
– Naputuksen voi tehdä myös keinonahkakenkiin, tietysti paljon varovaisemmin kuin nahkaiseen kenkään.

