Henki-Fennia perustettiin

Suomen vakuutuskentän selkiyttämisessä päästiin jälleen tänään eteenpäin, kun Fennia-ryhmän henkiyhtiö Henki-Fennia piti perustamiskokouksensa.

Toimiluvan uusi yhtiö on saanut jo aiemmin. Täydellä teholla toiminta alkaa ensi vuoden alussa, kun Fennia-ryhmän asiakkaiden vakuutuskanta siirretään Henki-Fenniaan vuosi sitten julkistetun työnajon mukaisesti Sampo-ryhmään likeisesti kuuluvasta henkiyhtiö Novasta. Todellisuudessa toiminta alkaa jo marraskuun alussa.

Muut kolme vakuutusryhmää ovat Sampo, Pohjola ja Tapiola. Fennian erityiskohderyhmä ovat pk-yritykset ja niissä työskentelevien vakuuttaminen. Lisäksi sillä on 300 000 kuluttaja-asiakasta. Henki-Fennian hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Vaahto Group Ltd:n toimitusjohtaja Antti Vaahto.

Henki-Fennia on osakeyhtiö, jonka omistavat keskinäiset yhtiöt Yrittäjäin Fennia ja Eläke-Fennia. Keskinäisen yhtiön omistavat vakuutuksenottajat eli tavallaan myös uusi henkiyhtiö on omistajiensa luonteen vuoksi keskinäinen yhtiö. Omistajayhtiöt varmistivat henkiyhtiön perustamiskokouksessa sen toimintaedellytykset sijoittamalla uuteen yhtiöön yhteensä 150 miljoonaa markkaa.

Tehdyn sopimuksen mukaan Novan vakuutetuilla on mahdollisuus pysyä Sampo-ryhmässä. Aikaisemmista siirroista saatujen kokemusten mukaan joukon arvioidaan jäävän hyvin pieneksi. Ilmoitus siirrosta lähetetään vakuutetuille lokakuussa.


Lue myös:

    Uusimmat