Mainos

Hemilä tuomitsee osinkoverotuksen muutoksen

TT:n tuleva toimitusjohtaja Kalevi Hemilä suomii hallituksen suunnittelemaa osinkoverotusuudistusta. Hemilä uskoo, että uudistus jarruttaisi yritysten kasvua.

TT:n tuleva toimitusjohtaja Kalevi Hemilä on tyytymätön hallituksen osinkoverotussuunnitelmiin.

Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton kesäkuussa aloittava toimitusjohtaja Kalevi Hemilä sanoo, että hallituksen suunnitelma palata osinkojen kaksinkertaiseen verotukseen on isku päin yrittäjyyttä. Hemilän mukaan verotuksesta tulisi yrityksen kasvua jarruttava tekijä. Hallitus on nimittäin luvannut, ettei pienten ja keskisuurten yritysten osinkoverotusta kiristetä.

-Kahdenkertaisen verotuksen välttämiseksi yritykset päätyisivät keinotekoisiin ja yrittäjyyden kannalta kielteisiin ratkaisuihin. Tietyssä vaiheessa yritys kannattaisi esimerkiksi jakaa pienempiin osiin, Hemilä sanoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa.

Hemilä pitää käytännössä mahdottomana kaksinkertaisen osinkoverotuksen rajaamista pörssiyhtiöihin. Joka tapauksessa kasvua estäisi myös se, ettei pörssiin listautuminen olisi enää järkevää. Lisäksi osinkojen kahdenkertainen verotus asettaisi eri sijoitusmuodot erilaisen verokohtelun piiriin.

-Siirtyminen osinkotulojen kahdenkertaisen verotukseen on kirjattu hallitusohjelmaan yksiselitteisesti. Pidän kuitenkin mahdollisena, että uudistuksen valmistelussa huomataan siihen sisältyvät suuret ongelmat, ja siitä luovutaan, Hemilä lisää.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.