Poliisin mukaan "peukun" käyttäjien viestit kertovat epätoivosta: "He ovat valmiita tekemään melkein mitä hyvänsä käyttöannoksen eteen."
Huumetilanne Helsingissä pahenee, ja isona syynä on erittäin vaarallinen muuntohuume alfa-PVP eli niin sanottu peukku, Helsingin poliisi kertoi perjantaina.
– Alfa-PVP näkyy poliisitoiminnassa päivittäin, ja siihen liittyvät huumerikokset ovat kasvamassa ennätyslukemiin tänä vuonna, rikostarkastaja Kimmo Sainio kertoi lehdistötilaisuudessa.
Katso uutisjuttumme aiheesta tästä!
1:45Alfa-PVP on pahentanut huumausainetilannetta Helsingissä
Alfa-PVP aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja on vaarallisuutensa suhteen rinnastettavissa erityisesti amfetamiiniin ja metamfetamiiniin. Käyttäjälleen aine aiheuttaa tyypillisesti esimerkiksi hallusinaatioita, vainoharhaisuutta ja psykoottista käytöstä.
Lue myös: Ex-käyttäjä Marko kertoo, miten huumeissa oleva ihminen tulee kohdata: "Ei auta, että sanoo pahasti"
Poliisin mukaan väkivaltainen käytös viranomaisia kohtaan on viime aikoina lisääntynyt. Samasta ovat kertoneet myös muun muassa julkisen liikenteen järjestyksenvalvojat sekä lipuntarkastajat.