Miksi erityyppiset galaksit ja niiden muodostamat joukot eivät keräänny tasaisesti galaksien superjoukon keskitasolle? Tämä kosmologeja askarruttanut haaste on Helsingin yliopiston mukaan nyt mahdollisesti ratkaistu.
Linnunrata, jossa Maa ja aurinkokuntamme sijaitsevat, kuuluu erittäin suureen galaksien muodostamaan paikalliseen superjoukkoon. Se levittäytyy lähes miljardin valovuoden kokoiselle alueelle.
Tämä pannukakkua muistuttavan valtavan rakenteen keskitasossa sijaitsee galaksien keskittymä, jota kutsutaan supergalaktiseksi tasoksi.
Supergalaktisessa tasossa, joka sijaitsee kuvan keskitasossa, galaksit ovat usein keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja sulautuvat toisiinsa, mikä johtaa massiivisten ellipsigalaksien muodostumiseen. Sitä vastoin tasosta etäällä olevat galaksit kehittyvät suhteellisen eristyksissä, minkä ansiosta ne säilyttävät spiraalirakenteensa, Helsingin yliopiston tiedotteessa selvitetään taustaa tutkijoiden löydökselle.
Useimmat maailmankaikkeuden galakseista ovat kahdentyyppisiä. Toiset ovat pyöreähköjä galakseja, jotka koostuvat enimmäkseen vanhoista tähdistä ja joiden keskustoissa sijaitsee tyypillisesti supermassiivinen musta aukko. Toiset taas ovat kiekkomaisia aktiivisesti tähtiä synnyttäviä spiraaligalakseja, kuten oma Linnunratamme.
Kaksi galaksien päätyyppiä, ellipsigalaksit ja kiekkomaiset spiraaligalaksit, esiintyvät myös kotigalaksimme superjoukossa. Supergalaktisesta tasosta löytyy kuitenkin enimmäkseen vain kirkkaita ellipsigalakseja. Kirkkaat kiekkogalaksit loistavat sen sijaan poissaolollaan.
