Galaksien liikkeissä havaittu jotain outoa: Todisteita synkronoitumisesta "Kosmiseen verkkoon"?

0:41
Video: Tältä näyttää Linnunradan keskus.

Galaksien liikkeissä on havaittu erikoista johdonmukaisuutta, jota nykyinen vallitseva käsityksemme maailmankaikkeudesta ei kykene täysin selittämään.

Isompia galakseja kiertävien pikkugalaksien liikkeissä on havaittu johdonmukaisuutta, mitä ei pitäisi olla. Aihetta tutkinut Marcel Pawlowski Leipzigin astrofysiikan laitokselta toteaa Vice-sivustolle ongelmana olevan, että kosmologisen vakiintuneen mallin mukaan pienten satelliittigalaksien pitäisi olla jakautuneena epäsäännöllisesti isäntägalakseihin nähden.

Pawlowskin mukaan oli suuri yllätys huomata, että 13 miljoonan valovuoden etäisyydellä sijatsevan Centaurus A -galaksin satelliittigalaksit ovatkin synkronoituneet kiekkomaisesti sen sijaan, että ne olisivat vain sotkuisena parvena isäntägalaksinsa ympärillä.

Pawlowski kollegoineen on väittänyt havaintojen osoittavan, että nykymallissa on jotain vikaa.

Tutkimukseen osallistunut tähtitieteilijä Oliver Müller Strasbourgin yliopistosta toteaa, että ainakin Centaurus A:ta kiertävien galaksien liikkeissä on sellaista johdonmukaista liikettä, joka haastaa nykyistä mallia. Tämänhetkisten havaintojen mukaan kyseessä olisi yleinen ilmiö muissakin galakseissa.

Säikeistä koostuva kosminen verkko

Vice kirjoittaa, että havainnot vahvistavat teoriaa "kosmisesta verkosta". Teorian mukaan kyseessä olisi maailmankaikkeuden valtava rakenne, joka koostuu galakseja tosiinsa linkittävistä pimeän aineen säikeistä. Teorian mukaan kyseiset säikeet ohjaisivat pikkugalaksien kiertoratoja.

Toisaalta kyseessä saattaa olla paikallinen kosminen ilmiö joka vaikuttaa vain osassa maailmankaikkeutta. 

Kosmologisella standardimallilla on erittäin vankka asema. Müller ja Pawlowski odottivatkin saavansa paljon kritiikkiä julkaistuaan tuoreimmat havaintonsa, jotka haastavat mallia. Sen sijaan he kertovat yllättyneensä saatuaan paljon kiinnostuneita viestejä tuloksistaan. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja