Helsingin pörssi sukelsi neljä prosenttia

Pörssin teknologiaosakkeet vetivät tänään Hex-indeksin neljän prosentin alamäkeen. Kiihkein syöksykierre Helsingissä nähtiin viimeisen kaupankäyntitunnin aikana, kun New Yorkin Nasdaq-indeksi lähti selvään laskuun kaupankäynnin aluksi. Kymmenen vaihdetuimman osakkeen listalla ainoastaan UPM-Kymmene piti koko päivän yllä nousuvirettä.

Pörssi

Yhtiön osake kallistui neljä prosenttia eli 1,2 euroa 32,13 euroon. Sijoittajat olivat tyytyväisiä yhtiön ratkaisuun vetäytyä Champion-kaupasta. UPM kannatteli koko metsätoimialaa, joka kaupankäynnin päätteeksi näytti perjantain päätöslukemia. Yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi osoitti kaupankäynnin päätteeksi pistelukua 16516, missä on laskua perjantaista 683 pistettä. Hexiä painoi teknologiatoimialan 4,6 prosentin pudotus. Pörssin vahvat osakkeet Nokia ja Sonera tulivat alaspäin selvästi
.

Korot

Nokian hinta halpeni 2,65 euroa 58,10 euroon ja Sonerasta maksettiin 3,7 euroa vähemmän kuin perjantaina eli 52,80 euroa. Eniten eli 28 prosenttia sukelsi maanantaiaamuna heikon osavuosituloksensa julkistanut ohjelmistoyhtiö Liinos. Myös eräille muille ohjelmistoyhtiöille päivä pörssissä oli synkkä. Laskijoita olivat Nedecon, F-Secure, Tietoenator ja Novo. Portfolioindeksi, jossa Nokian painoarvo on rajoitettu 10 prosenttiin, laski 2,3 prosenttia. Pankki- ja rahoitustoimiala heikkeni 0,2 prosenttia ja metalli- ja konepajaosakkeet vaipuivat 0,65 prosenttia. Kokonaisvaihtoa kertyi jälkipörssiykkösen päätteeksi 406 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat