Helsingin Jokerien joukkueessa kolme uutta koronavirustartuntaa – SKA-ottelusta vahvistus

Kolmella Jokerien joukkueen jäsenellä on todettu koronavirustartunta tällä viikolla päättyneen KHL:n vieraskiertueen jälkeen, helsinkiläinen jääkiekkoseura tiedottaa.

Suomen terveysviranomaiset ovat määränneet Jokerien vieraskiertueella 1.–3.11. olleen joukkueen karanteeniin. Jokerit kohtasi ensin viime sunnuntaina Severstalin ja kaksi päivää myöhemmin Sotshin.

Jokerien ensi tiistain kotiottelu SKA Pietaria vastaan pystytään kuitenkin pelaamaan, koska aiemmin karanteeniin positiivisen koronatuloksen vuoksi määrätyt pelaajat ovat tervehtyneet ja vapautuneet karanteenista. Lisäksi Jokerit saa kokoonpanoon pelaajia Kiekko-Vantaan Mestis-joukkueesta ja omasta U20-joukkueestaan.

– Myös joitain sopimuksettomassa tilassa olevia pelaajia liittyy joukkueeseen koeajalle ja heistä Jokerit tiedottaa tarkemmin ennen tiistain peliä, Jokerit kertoo.

Jokereissa jylläsi korona-aalto aiemmin viime kuussa, kun se palasi vierasreissulta takaisin kotimaahansa. Seura kertoi ensin neljästä positiivisesta tapauksesta, ja myöhemmin tehdyistä testeistä paljastui vielä kahdeksan uutta koronatartuntaa.

Lue myös:

    Uusimmat