Helleviikolla kahluualtaalla oleilleella todettu koronatartunta Espoossa – altistuneita voi olla valtavasti

Espoon Tapiolassa sijaitsevalla kahluualtaalle viime viikolla oleilleella henkilöllä on todettu koronavirustartunta.

Espoon kaupunki kertoo asiasta maanantai-iltana julkaistussa tiedotteessaan.

Tiedotteen mukaan tartuntariskiä ei voida rajoittaa varmuudella yksittäiseen päivään tai kellonaikaan, vaan hän on oleillut altaalla 22.–26. kesäkuuta välisenä aikana.

Vaikka kahluuallasta ei pidetä tartuntavaarallisena paikkana, niin sairastuneen kanssa samaan aikaan altaalla olleet ovat saattaneet altistua taudille. Siksi kahluualtaan käyttäjien onkin tärkeää tarkkailla mahdollisten koronavirustautiin liittyvien oireiden kehittymistä.

Viime viikko oli hyvin helteinen, joten paikalla on voinut olla paljonkin ihmisiä.

Taudin oireita voivat olla kuume, yskä, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju/makuaistin menetys tai ripuli/vatsakipu ilman muuta ilmeistä syytä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat