Helkan kuopus käy kesällä päiväkodissa äitinsä pitkästä lomasta huolimatta: "Lapsen paras lähtee aina vanhemman hyvinvoinnista"

Helka Belt, 37, aiheutti somemyrskyn blogitekstillään, jossa hän pohti lapsen laittamista päivähoitoon huolimatta vanhemman kesälomasta. Huolimatta kärkkäistä kommenteista ja jopa lastensuojeluilmoituksella uhkaamisesta Helka aikoo toteuttaa suunnitelmansa, sillä se sopii parhaiten hänen perheelleen.

Takana on äärimmäisen rankka kevät työelämässä ja edessä pitkä kesäloma. Loppuun palamisen partaalla ollut Helka Belt toivoo voivansa kesälomalla ladata voimavarastojaan ja siirtyä vähitellen freelancerin hommiin.

– Hiljalleen alan niitä hommia tekemään, mutta aion myös levätä. Kevään painolasti pitää saada nyt pois, Helka sanoo.

Jotta kahden lapsen äiti pystyy pudistamaan painolastin harteiltaan, hän aikoo laittaa nuorimmaisensa, pian 5-vuotiaan lapsensa päivähoitoon kesälomastaan huolimatta.

– En aio olla koko kesäkuuta hänen kanssaan, vaikka ei ole palkkatöitä, joita aikoisin tehdä. Noin se tulee menemään, sanoivat ihmiset mitä tahansa.

Sillä ihmisillä on ollut paljon sanottavaa. Helkan Etä-äiti-blogissa julkaisema teksti aiheutti sosiaalisessa mediassa myrskyn. Monet tuomitsivat Helkan ja yksi raivokas kommentoija uhkasi jopa tehdä hänestä lastensuojeluilmoituksen.

Kuopus päiväkotiin kahtena kesäkuun viikkona

Helkalla on pian 5-vuotiaan kuopuksensa lisäksi 15-vuotias lapsi toisen isän kanssa. Molempien lasten kohdalla vanhemmilla on yhteishuoltajuus. Vanhempi lapsi asuu viikot isänsä luona ja on Helkan luona suunnilleen joka toinen viikonloppu. Nuorempi lapsi on Helkalla vuoroviikoin.

Pitkän kesälomansa vuoksi Helka alkoi ensiksi pohtia, tulisiko hänen olla kuopuksensa kanssa myös isän viikoilla.

Käytännössä järjestely olisi hyvin hankala ja varmasti myös lasta stressaavaa, sillä vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla.

Seuraavaksi Helkan ajatukset kääntyivät omiin vuoroviikkoihin. Helka tiesi tarvitsevansa lepoa rankasta keväästä eikä uskonut olevan kuopukselleen parasta mahdollista seuraa uuteen työhön virittäytymisenkään vuoksi.

Lopulta Helka päätti, että vie lapsensa päiväkotiin myös kahdella omalla vuoroviikollaan kesäkuussa. Ajatuksena on viedä lapsi muutamaksi täydeksi päiväksi hoitoon ja viettää pitkä viikonloppu perheen kesken. Näin Helka ehtii palautua rankasta keväästä ja suunnitella tulevaa, mutta myös viettää lapsensa kanssa aktiivista yhdessäoloa.

– Mielestäni on lapselle parempi, että vanhempikin saa lepoaikaa. Sitten yhdessäoloaika on aktiivisempaa.

Helka uskoo, ettei järjestely haittaa hänen kuopustaan. Lapsella on päiväkodissa ystäviä ja hän viihtyy hyvin hoitopaikassaan – jopa niin hyvin, että odottaa sunnuntaisin tarhaan pääsyä.

Lapselle voi olla parempi, että vanhemmat hoitavat asiansa kuntoon

Lastentarhaopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen kertoo, ettei lasten vieminen päiväkotiin vanhempien kesäloman aikana ole kovinkaan yleistä. Pakanen ei kommentoi yksittäistapausta, vaan kertoo asiasta yleisellä tasolla.

– Yleensä on lasten edun mukaista, että he saavat viettää yhteistä aikaa perheen kanssa kesällä, Pakanen sanoo.

Jos perheessä on kuitenkin haasteellinen tilanne syystä tai toisesta tai akuutti kriisitilanne, lapselle voi olla parempi, että vanhemmat saavat omaa aikaa hoitaa asiansa kuntoon. Tällainen tilanne on myös burnout tai uupumus. Näissä tapauksissa Pakanen suosittelee vanhempaa hakemaan pahoinvointiin muutakin apua kuin lepäämisen.

Monet päiväkodit sulkevat ovensa juhannuksen jälkeen. Oman päiväkodin ollessa kiinni lapsi joutuu päivystävään päivähoitoon, jossa ei välttämättä ole tuttuja kavereita, hoitajia, toimintatapoja tai tiloja. Vaikka hoito ei ole tavallista huonompaa, se on erilaista, mikä voi aiheuttaa lapselle stressiä.

– Ei ole lapsen etu, jos kaikki on hyvin ja vanhemmat lomalla kotona ja silti viedään vieraaseen paikkaan, Pakanen sanoo.

Tylsistyminen kotona ei Pakasen mielestä ole peruste lapsen viemiselle päivähoitoon vanhemman kesälomasta huolimatta.

– Lähtisin siitä olettamuksesta, että lapsella ei voi olla tylsää omien vanhempiensa kanssa, Pakanen sanoo.

– Kyllä sen verran voidaan vanhemmilta vaatia, että he haluavat viettää laatuaikaa omien lastensa kanssa, kun ollaan lomalla.

Pieni loma päiväkodista tekee hyvää lapselle

Entä tarvitseeko lapsi lomaa päiväkodista? Moni Helkan kirjoitusta kommentoinut luonnehti päiväkotia lapsen työksi. Helka ei itse näe, että ainakaan hänen päiväkodissaan viihtyvälle lapselleen hoitopaikka olisi rinnastettavissa työpaikkaan.

Pakanen muistuttaa, että päiväkoti on lapselle hyvä paikka, mutta se ei korvaa vanhempia ja yhdessä vietettyä aikaa varhaislapsuudessa. Molempia pitäisi olla. Siinä missä kotona nautitaan perheen yhteisestä ajasta ja tiivistetään perhesuhteita, päiväkodissa luodaan pohjaa, jolla pärjätään koulussa ja maailmassa.

Pieni loma päiväkodista tekee kuitenkin terää lapselle. Eihän aikuinenkaan jaksa työelämässä ilman lomia, vaikka työ olisi miellyttävää ja imaisisi mukaansa.

”Lapsen paras lähtee aina vanhemman hyvinvoinnista”

Helkan kuopus saa lomailla päiväkodista koko heinäkuun. Silloin ajatuksena on lähteä reissuun – vaikkapa laivalle, jonne Helkan lapsi on hinkunut. Jos säät sallivat, käy tie uimarannalle.

– Lapsi rakastaa uimista ja voisi asua siellä, Helka sanoo.

Vanhemmat pyrkivät siihen, että vanhempi 15-vuotias lapsi on samaan aikaan kotona kuin nuorempi. Sisarukset ovat parhaimmat kaverukset, joten viihtymisestä ei tule ongelmia.

Helka korostaa, että hänen perheessään mietitään aina ensisijaisesti lapsen etua. Lapsen etua ajaa kuitenkin myös vanhemman hyvinvointi.

– Ei ole kysymys siitä, että hylätään lapsi tai että ei ajateltaisi lapsen parasta, koska lapsen paras lähtee aina vanhemman hyvinvoinnista, Helka sanoo.

Kohusta aiheuttaneesta kesästä on tulossa jatkojuttua Etä-äiti-blogiin. Jatko-osassa Helka aikoo kertoa, miten lapsi lopulta koki järjestelyn.

Vinkkejä onnistuneeseen perhelomaan 8:35
Videolla vinkit onnistuneeseen perhelomaan.

Lue myös:

    Uusimmat