”Heissä kohtaavat kaikki elementit” – hassu yksityiskohta puhui Ensitreffit alttarilla -parin puolesta

Pieni, asiantuntijoiden haastatteluissa esiinnoussut, yksityiskohta puhui sen puolesta, että Viola ja Esa olisivat toisilleen täydelliset puolisot. 

AVAlla loppiaisena alkanut Ensitreffit alttarilla esitteli katsojille kolme asiantuntijoiden muodostamaa, täydellistä paria, joiden osapuolet tapaavat toisensa ensimmäisen kerran alttarilla.

Ohjelmaan hakeneille sinkuille tehtiin ohjelmaformaattiin kuuluvat laajat psykologiset testit ja asiantuntijoiden haastattelut, joiden perusteella unelmaparit muodostettiin.

– Siellä oli yksi pari, joka naksahti meille kaikille, yksi asiantuntijoista, pastori Kari Kanala iloitsee.

Kyseessä ovat Viola ja Esa, jotka kahden muun parin tavoin näkivät toisensa ensimmäistä kertaa vasta alttarilla.

– Esa ja Viola naksahtivat täysin kohdalleen. Se oli intuitiota, ja ajattelimme heti, että heissä kohtaavat kaikki elementit, joiden täytyykin kohdata, Kanala kertoo.

”Ei ollut vaaraa, että toinen tukahduttaisi toisen”

Pareja oli saattamassa yhteen myös psykoterapeutti-seksuaaliterapeutti Maaret Kallio, joka paneutui hakijoiden rakkauden kieleen ja kiintymyksen laatuun.

– Kysyin hakijoilta, miten he toimivat uhkatilanteissa, tai miten he uskaltavat varata toiseen ihmiseen.  Selvitin myös, onko hakija itseensä vetäytyvä, vai takertuva, ehkä jopa ahdistavuuteen riippuvainen, hän kuvailee.

Esa ja Viola muodostivat psykoterapeutin mukaan hyvin tasapainoisen parin.

– Heidän kohdallaan ei ollut vaaraa, että toinen tukahduttaisi toisen, tai toinen olisi suhteessa etäinen, Kallio kertoo.

Täydellisiä pareja muodostettaessa kokonaisuus ratkaisi, mutta esiin nousi myös hassuja, pieniä yksityiskohtia.

Kun folkloristi Mari Hatakka meni ensimmäistä kertaa Esan luokse haastattelemaan miestä, huomasi hän seinälle ripustetun koirataulun.

– Esa kertoi, että hän on aina toivonut koiraa. Ja Violalla on koira, Hatakka iloitsee.

– Se oli pieni hauska yksityiskohta kokonaispäätöksenteon seassa, joka puhui heidän puolestaan, hän kertoo. 

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21.00.

Keskustele ohjelmasta AVAn Facebookissa tai Twitterissä #ensitreffitalttarilla

Lue myös:

    Uusimmat