Heidi Klum aloitti halloweenin juhlimisen sähäkästi – kasvoja myöten glitterin peitossa

Heidi Klum antautui intohimoiseen suuteluun nuoren kitaristipoikaystävänsä kanssa 0:13
Heidi Klum ja Tom Kaulitz kuvattiin taannoin hellissä tunnelmissa.

Heidi Klum juhli yltä päältä glitterissä.

Huippumalli Heidi Klum on jo aloittanut lempijuhlansa halloweenin viettämisen. Näyttävistä halloween-asuistaan tunnettu Klum osallistui aiemmin tällä viikolla Paris Hiltonin halloween-juhliin puolisonsa Tom Kaulitzin kanssa.

Pariskunnan juhlatyyli oli suorastaan säkenöivä. Klum oli pukeutunut hopeiseen glittermekkoon ja peittänyt sen lisäksi kasvonsa ja vartalonsa glittermaalilla. Myös Kaulitzin kasvot olivat glitterin peitossa, ja hän oli värjännyt partansa vihreäksi.

Klum järjestää vuosittain oman halloween-juhlansa, jossa julkisuudesta tutut kasvot pukeutuvat mitä hulppeimpiin naamiaisasuihin. Klumin yllä nähdään luultavasti jotain glitter-asuakin säväyttävämpää, sillä hän aloitti asunsa suunnittelun jo elokuussa.

Klum julkaisi tuolloin Instagram-tilillään videon, jonka yhteydessä hän kertoi tekevänsä suunnitelmia asuaan varten. Videolla nähdään Klum seisomassa paikoillaan alusvaatteissa ja korkokengissä, kun häntä kuvataan 3D-kameralla.

Viime vuonna Klum pukeutui Kaulitzin kanssa Shrek-elokuvien Fionaksi ja Shrekiksi.

Lähde: E! News

Lue myös:

    Uusimmat