Tärkeitä päätöksiä tähtikokelaiden kohtalosta tekee tänä syksynä kolmihenkinen tuomaristo. Idols-tuomarit Nina Tapio ja Jone Nikula saavat rinnalleen kansainvälisissäkin Idols-piireissä vaikuttaneen pop-säveltäjä Patric Sarinin.
Tuomariston uusinta tulokasta, säveltäjä Patric Sarinia on pyydetty aiemminkin Idolsiin tuomaroimaan, mutta vasta nyt päätös mukaan lähtemisestä kypsyi. Tuomarin pesti tarjoaa aitiopaikan kotimaisten nuorten kykyjen tarkkailuun.
– Ajattelin, että olisi tosi kiva olla mukana kehittämässä ja löytämässä artisteja, hän perustelee.
Tuomarin roolissa hän aikoo olla täysin rehellinen.
– Olen tehnyt musiikkia kauan ja tiedän, että ala on kova. Laulajalle ei ole tilaa, jos ei ole todella hyvä. Tässä kuorolaulajat karsiutuvat!
Sarinilla on taustallaan vankka kansainvälinen kokemus Idols-ympyröistä. Hän on tehnyt kappaleita Idols-artisteille ympäri maailmaa. Yhteistyössä eri maiden Idols-tähtien kanssa on päässyt näkemään monenlaista, ja hänen mielestään esimerkiksi suomalaisilla ja ruotsalaisilla artisteilla on vielä tasoeroja.
– Suomi ottaa kiinni, ihan varmasti. Bändi- ja säveltäjäpuolella tapahtuu aika paljon. Joku solisti tulee breikkaamaan Suomesta ihan lähiaikoina, miksei Idolsistakin.
Nina Tapio jatkaa virepoliisina
Laulun moniammattilainen Nina Tapio aloitti Idols-tuomarina jo sarjan toisella kaudella. Tuomariston konkari odottaa tältä kaudelta entistä enemmän hyviä tyyppejä ja innokkaita hakijoita.
– Odotan valmistautumista ja nöyrää suhtautumista musiikkiin, mutta kuitenkin itsevarmuutta lauluun. Se on vaikea kombinaatio.
Nina Tapio on tullut tunnetuksi Idolsin virepoliisina, ja tällä linjalla on hyvä jatkaa.



