Harry ja Andrew saattavat menettää mahdollisuutensa merkittävään kuninkaalliseen velvollisuuteen – samasta joukosta löytyy yksi hyvin yllättävä nimi

Britannian parlamentin ylähuoneessa esitetään uutta muutosta kuningas Charlesin mahdollisiin sijaisiin eli valtiosihteereihin liittyen.

Brittihovin kahden jäsenen, prinssi Harryn sekä prinssi Andrew'n rooleihin kuninkaallisina on tulossa mahdollisesti lisää muutoksia, kertoo muun muassa Daily Mail. Tällä viikolla Britannian parlamentin ylähuone keskustelee esityksestä, joka voisi estää kaksikon toimimisen valtiosihteereinä tulevaisuudessa. 

Vallassa olevalla brittimonarkilla on aina neljä valtiosihteeriä, jotka ovat perimysjärjestyksessä seuraavat 21 vuotta täyttäneet henkilöt. Valtiosihteerin rooli tarkoittaa käytännössä monarkin sijaisena toimimista tarvittaessa. 

Kyseisessä roolissa olevat voivat tarvittaessa esimerkiksi osallistua valtioneuvoston tapaamisiin sekä allekirjoittaa joitakin tavanomaisia asiakirjoja kuninkaan puolesta. Monet toimet kuuluvat kuitenkin tiukasti ainoastaan monarkille.

Kuningas Charlesin valtiosihteerit, joita on poikkeuksellisesti nyt viisi, ovat tällä hetkellä kuningatarpuoliso Camilla, Walesin prinssi William, prinssi Harry, prinssi Andrew ja joukon yllättäjä: Andrew'n vanhempi tytär prinsessa Beatrice.

Se, että Beatrice voisi mahdollisesti tarvittaessa sijaistaa kuningas Charlesia, voi tuntua monien mielessä erikoiselta, sillä vaikka prinsessa tunnetaan hänen kuninkaallinen korkeutensa -tittelillä, Beatrice ei ole koskaan tehnyt töitä kuninkaallisten velvollisuuksien parissa. Beatrice on luonut omaa uraansa ja työskentelee tällä hetkellä Afiniti-nimisen teknologiayrityksen strategistina, eikä näin ollen virallisesti palvele kruunua.   

Uudet valtiosihteerit nimitettiin Expressin mukaan syyskuun lopussa kuningatar Elisabetin kuoleman jälkeen. Expressen kertoo myös, että Beatrice olisi jo syksyllä "sulkenut itsensä pois" mahdollisten valtiosihteereiden joukosta. Kuninkaallisen perheen virallisilla sivuilla hän on kuitenkin yhä nimettynä Charlesin valtiosihteereiden joukossa.

Parlamentin ylähuoneessa keskusteltavassa muutoksessa esitetään, että kuninkaalliset, jotka eivät ole kahden edellisen vuoden aikana hoitaneet kuninkaallisia tehtäviä, tulisi sulkea pois mahdollisten valtiosihteereiden listalta. Näin ollen, mikäli esitys menisi läpi, se tarkoittaisi sitä, että Harry, Andrew sekä Beatrice tippuisivat virallisesti valtiosihteereiden joukosta pois. 

Harry ja hänen vaimonsa herttuatar Meghan ilmoittivat alkuvuodesta 2020 vetäytyvänsä kuninkaallisista velvollisuuksistaan ja muuttavansa perheineen Pohjois-Amerikkaan. Prinssi Andrew puolestaan vetäytyi kuninkaallisista velvollisuuksistaan vuonna 2019 johtuen hänen väitetystä osallisuudestaan edesmenneen, seksuaalirikoksista tuomitun amerikkalaisliikemies Jeffrey Epsteinin laittomaan seksirinkiin.

Vyyhtiin liittyen yhdysvaltalainen Virginia Giuffre haastoi Andrew'n oikeuteen elokuussa 2021 väittäen, että hänet pakotettiin seksiin Andrew'n kanssa muutamaan otteeseen 2000-luvun alussa, jolloin hän oli vielä 17-vuotias, eli Yhdysvaltojen lain mukaan alaikäinen. Giuffre ja Andrew sopivat siviilikanteen oikeussalien ulkopuolella.

Andrew on elänyt muutaman vuoden ajan hiljaiseloa parrasvalojen ulkopuolella, mutta lähteiden mukaan hän haluaisi palata kuninkaalliseen elämäänsä sekä edustustehtäviinsä.

Lue myös:

    Uusimmat