Lauantaina Suomen kohtaavan Valko-Venäjän päävalmentaja, ex-jokeriluotsi Glen Hanlon odottaa erittäin kovaa vastusta Leijonista.
- Minulle Suomi on yksi tämän turnauksen parhaista. Toivottavasti he ovat hieman väsyneitä eiliseltä, sanoi Hanlon MTV3:lle Klotenissa.
- Suomi on hyvin tiivis joukkue, jolla on neljä hyvää ja tasaista kenttää. Ylivoimakin toimi Slovakia-peliin saakka, hän jatkoi.
Valko-Venäjä pelaa joka ottelussaan jatkopaikasta, joten Slovakian yksi piste Suomelta oli Hanlonille pieni pettymys. Hanlonin suojatit taistelevat lohkonsa sijoista kolme ja neljä Tshekin ja Slovakian kanssa.
- Olisin halunnut Suomen voittavan, ei vain suomalaisten vuoksi, vaan myös meidän kannaltamme. Slovakia ei olisi saanut saada yhtään pistettä, Hanlon harmitteli.
Valko-Venäjä ei ole enää kansainvälisessä kiekossa suupala Suomellekaan. Vastustajan maalilta löytyy Metallurg Magnitogorskin Andrei Mezin ja kenttäpelaajistosta mm. Ufan Konstantin Koltsov, ja kaksi NHL-miestä (Ruslan Salei, Colorado ja Mihail Grabovski, Toronto).
- Meillä on neljä erittäin hyvää pelaajaa. Sen lisäksi pelaamme aluepeliä hyvin, ja ylivoimamme on ollut hyvää viime peleissä, Hanlon varoitti.
