Hamilton Bottaksen avulla MM-kärkeen – Mersu murskaava Ferrarin kotikisassa

Valtteri Bottas oli toinen formula ykkösten Italian GP:ssä, jossa hänen tallikaverinsa Lewis Hamilton nousi voitolla ensimmäistä kertaa kauden aikana yksin MM-sarjan kärkeen. Ferrari oli pahasti Mercedestä perässä kotikisassaan.

Hamilton ajoi paalupaikalta helppoon voittoon. Bottas onnistui nousemaan nopeasti neljännestä lähtöruudusta kisan kakkoseksi ja auttoi tallikaverinsa kolmella pisteellä MM-taulukon kärkeen, kun Ferrarin Sebastian Vettel jäi kisassa kolmanneksi.

Mercedeksen ylivoima oli Monzan radalla musertavaa. Vettel jäi maaliin tultaessa yli puolella minuutilla Hamiltonille.

Viidenneksi jäänyt Kimi Räikkönen kärsi kisan alussa auton peräpään ongelmista ja joutui päästämään takaansa startanneen Vettelin pian ohi. Reilut kymmenen kierrosta ennen loppua Red Bullin Daniel Ricciardo onnistui ohittamaan suomalaisen neljännelle sijalle ja lähestyi viimeisillä kierroksilla myös Vetteliä.

Ricciardo ohittaa Räikkösen 0:25

Räikkönen sai kisaan hyvän lähdön ja pääsi nousemaan kovan taistelun kautta Bottaksen ohi. Mercedes-kuski kuitenkin kuittasi sijan pian takaisin itselleen ja pääsi vaivatta ohittamaan sateisessa aika-ajossa edelleen ehtineet Williamsin Lance Strollin ja Force Indian Esteban Oconin.

Bottas ohittaa Strollin - Massa ja Verstappen kolaroivat 1:11

Ocon oli kisan kuudes ennen Strollia ja tämän tallikaveria Felipe Massaa. Pisteille ylsivät myös toinen Force India Sergio Perez ja alussa Massalta osuman saanut Red Bullin Max Verstappen.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Singaporen katuradalla. Italian jälkeen kaudesta on ajamatta vielä seitsemän osakilpailua.

Italian GP:n lopputulokset:

 

Kuski

Talli

Aika/ero

Pisteet

1

Lewis Hamilton

Mercedes

1:15.32,312

25

2

Valtteri Bottas

Mercedes

+4,471

18

3

Sebastian Vettel

Ferrari

+36,317

15

4

Daniel Ricciardo

Red Bull

+40,335

12

5

Kimi Räikkönen

Ferrari

+1.00,082

10

6

Esteban Ocon

Force India

+1.11,528

8

7

Lance Stroll

Williams

+1.14,156

6

8

Felipe Massa

Williams

+1.14,834

4

9

Sergio Perez

Force India

+1.15,276

2

10

Max Verstappen

Red Bull

+1 kierros

1

11

Kevin Magnussen

Haas

+1 kierros

0

12

Daniil Kvjat

Toro Rosso

+1 kierros

0

13

Nico Hülkenberg

Renault

+1 kierros

0

14

Carlos Sainz

Toro Rosso

+1 kierros

0

15

Romain Grosjean

Haas

+1 kierros

0

16

Pascal Wehrlein

Sauber

+2 kierrosta

0

17

Fernando Alonso

McLaren

keskeytti

0

18

Marcus Ericsson

Sauber

keskeytti

0

 

Stoffel Vandoorne

McLaren

keskeytti

0

 

Jolyon Palmer

Renault

keskeytti

0


Kuljettajien MM-pisteet:

 

Kuski

Talli

Pisteet

1

Lewis Hamilton

Mercedes

238

2

Sebastian Vettel

Ferrari

235

3

Valtteri Bottas

Mercedes

197

4

Daniel Ricciardo

Red Bull

144

5

Kimi Räikkönen

Ferrari

138

6

Max Verstappen

Red Bull

68

7

Sergio Perez

Force India

58

8

Esteban Ocon

Force India

55

9

Carlos Sainz

Toro Rosso

36

10

Nico Hülkenberg

Renault

34


Valmistajien MM-pisteet:

 

Talli ja moottori

Pisteet

1

Mercedes

435

2

Ferrari

373

3

Red Bull Racing Tag Heuer

212

4

Force India Mercedes

113

5

Williams Mercedes

55

6

Toro Rosso

40

7

Haas Ferrari

35

8

Renault

34

9

McLaren Honda

11

10

Sauber Ferrari

5

Lue myös:

    Uusimmat