Mainos

Halonen pitää peukkuja Tony Blairille

Ulkoministeri Tarja Halonen (sd.) toivoo "kädet ristissä", että Britannian pääministerin Tony Blairin Lähi-idän-vierailu tuottaisi tuloksia. Pienikin merkki voisi vaikuttaa siihen, että rauhanprosessi saattaisi lähteä liikkeelle uudelleen.

Halonen käsitteli mm. Lähi-idän tilannetta esitellessään maanantaina julkiselle sanalle ajankohtaisia kansainvälisiä kysymyksiä. Kovin toiveikkaalta hän ei Blairin onnistumiseen kuitenkaan näyttänyt suhtautuvan.

EU:n ulkoministerit viestivät viime lokakuussa selkeästi, että rauhanprosessi on saatava käyntiin uudelleen. Heti ministerikokouksen jälkeen Halonen toimi ensimmäisenä EU:n viestinviejänä vierailleessaan Lähi-idässä.

Halonen myönsi, että kehitys alueella ei ole ollut niin myönteistä kuin hän lokakuussa toivoi. Britannian ulkoministerin Robin Cookin vierailu alueella kuukausi sitten oli hänen mukaansa vakava yritys. Se ei kuitenkaan saanut riittävää vastakaikua. Hänen mielestään nyt jos koskaan asiassa pitäisi päästä eteenpäin.

Selitystä tilanteen lukkiutumiselle Halonen haki mm. siitä, että EU on tärkein taloudellinen tekijä alueella. Poliittinen puoli sen sijaan Yhdysvaltojen varassa, eikä se näytä saaneen toimissaan "irtiottoa".

Pohjois-Irlannin tilanteeseen Halonen sen sijaan suhtautuu selvästi toiveikkaammin kuin Lähi-idän tilanteeseen. Hän muistutti, ettei toista mahdollisuutta rauhaan ei tule pitkiin aikoihin.

Halonen matkusti maanantaina Pohjoismaiden ulkoministerikokoukseen Tukholmaan. Suurten kansainvälisten kysymysten lisäksi kokouksen asialistalla ovat mm. Pohjoismaiden lähialueeseen liittyvät kysymykset. Keskeisiä ovat mm. Itämeren tilanne ja Baltian maiden tilanne.

Niin ikään keskustellaan Suomen voimaperäisesti EU:ssa ajamasta pohjoisesta ulottuvuudesta. Halonen muistutti, että vielä kyse on Suomen aloitteesta, mutta viimeistään Suomen puheenjohtajakaudella ensi vuoden loppupuolella kyse on toivottavasti jo koko EU:n aloitteesta.

Myös Yhdysvallat on ottanut aloitteen myönteisesti vastaan. Halonen kertoi, että ulkoministeri Madeleine Albright on ilmoittanut kiinnostuksestaan pohjoiseen ulottuvuuteen. Asiasta keskusteltaneen pitkään ensi kuussa, kun Halonen vierailee Yhdysvalloissa. Ruotsista Halonen matkustaa tiistaina viralliselle vierailulle Norjaan.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.