Hallitus teki verotarjouksensa tuloneuvottelijoille

Hallitus sopi myöhään illalla niistä veronkevennyksistä, joilla se on valmis tukemaan maltillisen tuloratkaisun syntymistä. Veronalennukset painottuvat odotetusti vuodelle 1999. Ensi vuonna on luvassa jo päätetyn 2 prosentin inflaatiotarkistuksen lisäksi vain sairausvakuutusmaksun alennus. Vuonna 1999 tulossa on korotus kunnallisverotuksen ansiotulovähennykseen sekä inflaatio- ja asteikkotarkistukset verotaulukoihin.

Pääministeri Paavo Lipposen mukaan toisen vuoden veronkevennysmalli noudattelee hallituksen budjettiriihessä sopimaa linjausta, jonka mukaan kevennys painotetaan pieni- ja keskituloisille.

Lipposen mukaan hallituksen nyt tarjoamat veronalennukset merkitsevät kahtena seuraavana vuonna 3-4 miljardin markan kevennystä. Yhdessä jo päätettyjen ensi vuoden inflaatiotarkistusten kanssa summa nousee noin viiteen miljardiin.

Hallituksen yhdyshenkilönä tuloneuvotteluissa toimiva valtiosihteeri Raimo Sailas lähti neuvottelun jälkeen esittelemään hallituksen linjausta tuloneuvottelijoille.

Pääministeri Lipponen totesi, että hallituksen tarjouksen lopullinen ja tarkka mitoitus riippuu tuloneuvotteluissa sovittavan palkankorotuslinjan tasosta.

Lipposen mukaan hallitus pystyi veropäätöstä tehdessään ennakoimaan jossain määrin tulossa olevaa palkankorotusten tasoa. Hallitus jatkoi neuvotteluaan vielä lähempänä puoltayötä. Silloin oli tarkoitus käsitellä sitä, miten hallitus on valmis avustamaan vaikeassa asemassa olevia kuntia.

Keskusteltavaksi jäi myös nyt sovittujen veronalennusten rahoittaminen. Lipposen mukaan lopulliset päätökset rahoituksesta tehdään keväällä.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat