Hallitus neuvottelee tänään rajaliikenteestä, koronatesteistä ja karanteenien tehostamisesta – matkustusrajoitukset kiristyvät

LIVE
Koronaviruksen brittimuunnos on huolestuttanut Suomessa viranomaisia ja hallitusta koko alkuvuoden. Näin hallitus kommentoi tilannetta 13. tammikuuta.

Suomi on kiristämässä matkustusrajoituksia herkästi tarttuvan koronavirusmuunnoksen takia. Perjantain neuvotteluissa on tarkoitus hyväksyä päätöksiä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi torstaina ennen EU-maiden johtajien videokokousta tiedotusvälineille, että Suomi pyrkii varjelemaan itseään monissa muissa yleistyviltä tartunnoilta.

– Meidän tilanteemme ei ole niin heikko kuin monissa muissa EU-jäsenmaissa. Tämän vuoksi hallitus keskustelee matkustusrajoitusten tiukentamisesta. EU:lla olisi oltava yhteinen koordinaatio rajakysymyksiin. Muuntovirukset, joita on havaittu monessa maassa, aiheuttavat huolta ja riskin taudin nopeampaan leviämiseen, Marin kertoi.

Todennäköisesti Suomi rajoittaa matkustajajoukkoa, joka saa maahan tulla. On mahdollista, että lähinnä huoltovarmuudelle tärkeillä aloilla työskentelevien pääsy maahan turvataan.

Suomen kansalaiset saavat perustuslain mukaisesti koko ajan lähteä ja saapua maahan.

Hallituksen listalla on perjantaina rajakysymyksiin kiinteästi liittyviä aiheita. Esimerkiksi testauskapasiteetin riittävyys liittyy olennaisesti siihen, pystytäänkö matkustajat kattavasti testaamaan.

– Hallitus neuvottelee myös testaamisesta ja karanteenien valvonnan tehostamisesta. Rajaliikenteen hallinta, testaus ja karanteenit ovat avainasemassa siinä, kuinka hyvin voimme hillitä viruksen leviämistä maasta toiseen, pääministeri Marin painotti torstaina.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja