Hallituksen tuore linjaus synkisti Suomen MotoGP-kilpailun näkymiä – kisajärjestäjän kädet sidotut päätöksen suhteen

Kymiringin toimitusjohtaja Markku Pietilä otti tyynesti vastaan hallituksen linjauksen kieltää yli 500 hengen yleisötapahtumat heinäkuun loppuun. Käytännössä ohjeistus estää upouuden radan MotoGP-tapahtuman järjestämisen alkuperäisessä aikataulussa 10.–12. heinäkuuta.

– Ei oikeastaan tullut suurena yllätyksenä. Tämä oli itse asiassa hyvin oletettavaa, Pietilä kommentoi hallituksen linjausta.

– Ja on tietysti selvää, että viranomaismääräyksiä on noudatettava.

Pietilä ei ota kantaa, estääkö koronaviruspandemian takia annettavat ohjeet tapahtuman järjestämisen tänä kesänä vai haetaanko kilpailulle uutta päivämäärää loppukesästä.

Kilpailun promoottorina toimii Dorna Sports Oy, jota kisajärjestäjät nyt informoivat Suomen hallituksen päätöksestä.

– Dorna hallinnoi tätä tapahtumaa, joten he päättävät, miten tästä mennään eteenpäin ja he tiedottavat asiasta, Pietilä totesi.

Pietilä kertoi vastaanottaneensa uutiset juuri niin rauhallisesti, miltä hän STT:n puhelinhaastattelussa kuulosti.

– Olen ollut pitkään liike-elämässä ja tottunut yllätyksiin. Niihin täytyy vain sopeutua, Pietilä sanoi.

– Eikä tässä sovi valittaa. MotoGP on tärkeä asia, mutta kansanterveys vielä tärkeämpää.

Lue myös:

    Uusimmat