"Haavisto teki jukkakeskisalot, Väyrysen vitsit kuluivat"

Presidentinvaaleihin on enää kaksi yötä. Ehdokkaat ovat tähän asti olleet tasaista massaa, mutta nyt rupeaa jo selviä erojakin näkymään, toteaa puhetaidon kouluttaja Juhana Torkki.

- Näyttää siltä että tästä tulee ihan kunnon kisa, maalisuoralla tapahtuu ratkaisut, Torkki uskoo MTV3.n Huomenta Suomessa.

Torkin mukaan näkyy selvästi kenellä on vielä paukkuja loppurutistukseen; kenen kunto on hyytymässä ja keneltä löytyy vielä spurttivoimaa.

- Pekka Haavisto on tekemässä niin kutsutut jukkakeskisalot; hiipivällä tyylillä yhtäkkiä nousee ja tuntuu, että hänen kunto riittää.

Vaikka Paavo Väyrynen on hänen mielestään ollut vaalien ilopilleri retoriikan kannalta, hän on uskaltanut ottaa riskejä ja laittaa itseään likoon.

- Olisiko Väyrysen ajoitus mennyt vähän hutiin? Hän otti sen spurtin heti alussa mutta ei kyennytkään enää tuomaan myöhemmin mitään uutta. Vitsi kului liian aikaisin, eikä tarina jatkunut.

Väyrysen humoristinen liioittelu ja yliampuva itsensä tehostaminen muodostui jo ongelmaksi tylsyyteen asti.

- Hänen olisi jo pitänyt yllättää jollain uudella asialla.

Sauli Niinistö on puolestaan päässyt aika vähällä ensimmäisellä kierroksella. Torkki toivookin, että mikäli mies pääsee toiselle kierrokselle, hänet pantaisiin koville.

(MTV3)

Katso puhetaidon kouluttaja Juhana Torkin haastattelu: (Huomenta Suomi 20.1.2012)

Lue myös:

    Uusimmat