Hääparit listasivat parhaat lahjat

Tässä helpotusta vieraille: häitä suunnittelevat parit paljastivat parhaat häälahjat.

Häät.fin kyselyssä selvitettiin mitä pariskunnat haluavat häälahjaksi. Yli 740 vastaajaa kertoi mikä on tarpeellisin lahja juuri heille.

Häämatka on paras lahja

Häämatkatilien suosio näkyi selvästi kyselyssä, sillä suosituin häälahja vastaajien mukaan on kaukomatka. Yli 36 prosenttia kertoi, että roinaa on kaapit pullollaan, mutta yhteisiä elämyksiä sen sijaan ei ole liikaa. Hääparit toivoivat saavansa avustusta kuherruskuukauteen häävierailta.

"Kaukomatka on yhdessä jaettava elämys, johon kuuluu myös rentoutuminen ja puolison seurasta nauttiminen. Yhteinen elämys yhteiseen muistojen kirjaan." Mia

"Olemme yhteisen taipaleen aikana jo perustaneet kodin yhdessä, hankkineet oman asunnon, joten kaukomatka on vielä toteuttamaton haave!" missm

"Se olisi unelmien täyttymys, häämatka, mihin meillä ei ainakaan viiteen vuoteen häiden jälkeen koskaan olisi varaa." salla

"Matkaa on vaikeampi vaihtaa joksikin muuksi. Varatulle matkalle olisi lähdettävä, jottei se mene harakoille, ja tuolloin olisi irtauduttava tästä arjen oravanpyörästä." tuhka

"Olisi ihanaa päästä maailmanympärysmatkalle. Jos se vielä toteutettaisiin niin, että jokainen sukulainen valitsisi yhden välilaskupaikan tai nähtävyyden, joka pitää käydä katsomassa. Sitten siellä voisi aina muistella ko. sukulaista." juju

"Aikuisena ja oman kodin omistajilla on jo kaikkea muuta. Rakkautta olisi ihana helliä kaukomatkalla ainakin pari viikkoa ihan kahdestaan. Matkalahjatili erittäin hyvä häälahja!" viivi38

"Koska ikinä muuten ei tule päästyä lähtemään minnekään kauas matkoille rahan puutteen vuoksi." lura

"Häämatkaan menee eniten rahaa koko häissä, joten toivoisin siihen pientä avustusta vierailta." Lissu

"Hääpari on usein hyvin pitkän aikaa ennen hääpäivää aloittanut häiden suunnittelun, jopa vuoden joskus kaksi ennen. Siinä ajassa on ehtinyt stressata muutaman kerran ja h-hetken jälkeen olisi mahtavaa päästä rentoutumaan rakkaansa kanssa kahden ikimuistoiselle lomalle!" mari

"Itsellä ei ole välttämättä varaa lähteä koskaan kaukomatkalle, siksi häät on oiva tilaisuus kerätä pesämuna tai koko matkakassa. Lahjojen summien ei tarvitse olla isoja kun jo syntyy kiva potti. Sitten voi lähettää kiitoskortit kaikille kohdemaasta, varmasti lämmittää antajan ja saajan mieltä enemmän kuin lasimaljakko." Tiinuska

Rahalahja on suosittua

Toisiksi suosituin häälahjaidea oli raha. Kyselyyn vastanneista 35 prosenttia toivoi häälahjaa valkoisessa kirjekuoressa. Tämän lahjan avulla tuore aviopari voi ostaa itselleen tarpeellisia tavaroita tai sijoittaa rahat tulevaisuutta varten. Antamalla rahaa lahjaksi välttyy myös tilanteelta, jossa hääpari saa samoja lahjoja.

"Toivomme pääasiassa rahaa, koska yhteiseloa on muutama vuosi takana ja tavaraa on paljon, kaapit pullollaan. Mistään ei ole puutetta ja mitään varsinaisesti emme toivo. Lahjakortit ja raha ovat paras vaihtoehto, mutta toki meille lahjojakin saa antaa. Rahat laittaisimme säästöön mm. toivon mukaan tulevaa perheenlisäystä varten." morsian2011

"Aviopari saa ostaa itse ihan mitä haluaa, tai tarvitsee. Summan ei todellakaan tarvitse olla iso per henkilö. Jos kaikki vieraat toisivat vain muutaman kympin niin koko summasta muodostuu jo ihan mukavan kokoinen! Säästyisi siltäkin päänvaivalta mitä hankkia, varsinkin kun useimmilla pareilla on jo yhteisessä kodissa melkoisesti tavaraa." Tumpula

"Sen voi helposti sijoittaa sitten yhteiseen tulevaisuuteen ja elämään yleensäkin." "Häähullu"

"Pitkään yhdessä oleilla tai kypsällä iällä tavanneilla ihmisillä on jo kaikkea. Välttämättä ei kehtaa pyytää mitään kallista, mutta rahat yhteen laitettuna saakin jotain arvokasta hankittua." Pia73

"Kahden omissa asunnoissaan tai jo vähän aikaa yhdessä asuneen parin kodissa on yleensä kaikki tarpeellinen. Toki raha on tylsä lahja, mutta usein hyvin järkevä ja jokainen voi antaa sen verran kuin sopii." Satu

"Mikäli itse kustantaa häät, niin raha on mielestäni häävierailta paras häälahja. Rahalla saa kustannettua häistä aiheutuneita kustannuksia." Bride 2010

" Eihän häissä ole pääasiana saada lahjoja vaan juhlistaa tulevaa yhteistä elämää. Jos lahjoja täytyy antaa niin sitten mielummin sellaista mille on tarvetta ja mitä morsiuspari itse haluaa ja rahallahan sitä saa." Nippe

"Kaksi sinkkua toi kotiin kaikki kahdesti, mitään ei puutu. Joten haluaisimme lyhentää asuntolainaa." eeva

"Häälahjalistasta huolimatta lahjaksi saattaa saada kaiken näköistä extraroinaa. Kun lahjaksi antaa rahaa voi pari sijoittaa rahan mielensä mukaan." Jenn

Halutaan asunto ja astiasto

Kyselyyn vastanneista yli 8 prosenttia toivoi häälahjaksi asuntoa. Astiastoa puolestaan himoitsi miltei 7 prosenttia, varsinkin Arabian astiastot olivat haluttuja. Miltei 3 prosenttia vastaajista toivoi häälahjaksi kallista kodinkonetta.

"On mukavaa että jää jotakin konkreettista muistoa häistä. Esim. matkasta vaan huonolla onnella vatsatauti ja raha tulee kuitenkin käytettyä johonkin vähemmän tärkeään." peegee

"Olisihan se hieno alku yhteiselle taipaleelle, jos ei olisi asunnon maksaminen huolehdittavana." aNki

"Jos on nuoresta parista kysymys, jotka aiemmin ei ole ollut paljon tavaraa, niin astiasto on sen puoleen hyvä häälahja." eräs vain

Lahjaksi hääkuvaaja

Miltei kuusi prosenttia kyselyyn vastanneista toivoisi häälahjaksi jotain itsetehtyä ja persoonaallista muistoesinettä. Vastaajille tärkeintä on parin muistaminen ja lahjan tunnearvo.

"Nykyään hääpari jo asuu usein yhdessä, yhteinen koti on sisustettu ja isot hankinnat tehty, niin kattilat tai astiastot häälahjana tuntuvat lähinnä oudoilta. Itsetehty lahja on lisäksi aina henkilökohtaisempi kuin ostettu." Itsetehtyä

"Esimerkiksi hääkuvaushääkuvaaja tms. pysyvä muisto ja omista kuluista pois. Kuvaaja voisi ikuistaa juhlan, vieraat ja toki uuden parin sekä lahjan antajanantajat." wife to be

"Esimerkiksi ruokatarjoilun hoitaminen ja järjestäminen on yksi mieluisimmista lahjoista." mimi

"Hääjuhlakustannuksiin osallistuminen. " Ei häitä ilman rahaa

"Paras häälahja on sellainen, mikä on ajatuksen kanssa ostettu juuri hääparia ajatellen." Morsian

(MTV3 Helmi)

Lue myös:

    Uusimmat