Guns N' Roses nauraa matkalla pankkiin – palkkio yhdestä keikasta hulppeat viisi miljoonaa euroa

Muun muassa Coldplay, Adele ja Beyoncé jäivät hard rock -sankarien taakse keikkapalkkiolistalla.

Viime keväänä keikkalavoille alkuperäisjäsentensä Axl Rosen, Slashin ja Duff McKaganin voimin palannut Guns N' Roses on tienannut konserttijärjestäjiltä saatuihin tietoihin listauksensa perustavan Pollstarin mukaan hurjia summia paluukeikoistaan.

Aiheesta uutisoivat useat kansainväliset uutissivustot, muun muassa Teamrock.

Guns N' Roses on ansainnut listan mukaan yhdestä konsertista bruttona 5,5 miljoonaa USA:n dollaria eli hieman alle 5,1 miljoonaa euroa. Megasuosiosta 1990-luvun alussa nauttineen yhtyeen konserttilipusta sai maksaa myös keskimäärin korkeimman hinnan, noin 117 dollaria eli vähän alle 109 euroa.

Vaikka lukuisat välikädet ottavat palkkiosta aina oman osuutensa, yhtyeen Not in This Lifetime -kiertue on ollut hurjan tuottoisa.

Toiseksi listalla ylsi Bruce Springsteen 5,2 miljoonan dollarin (noin 4,8 miljoonaa euroa) keskimääräisellä keikkapalkkiolla ja 112 dollarin keikkalippuhinnalla (noin 104 euroa).

Kolmanneksi sijoittui Beyoncé 4,9 miljoonan dollarin keikkakohtaisella palkkiolla.

Maailman parhaiten tuottaneiden kiertueiden kymmenen kärki näyttää tänä vuonna tältä (suluissa keikkakohtainen palkkio):

1. Guns N' Roses (5,5 miljoonaa USA:n dollaria)
2. Bruce Springsteen (5,2 miljoonaa)
3. Beyoncé (4,9 miljoonaa)
4. Adele (4,3 miljoonaa)
5. Coldplay (3,9 miljoonaa)
6. Kenny Chesney (3,5 miljoonaa)
7. Justin Bieber (2,6 miljoonaa)
8. Kanye West (2,5 miljoonaa)
9. Drake (2,3 miljoonaa)
10. Luke Bryan (1,7 miljoonaa)

Suomessa listauksesta uutisoi ensimmäisenä Soundi.

Lue myös:

    Uusimmat