Gotovina vakuuttaa syyttömyyttään

Ensimmäistä kertaa kuultu entinen kroatialaiskenraali Ante Gotovina sanoo olevansa syytön vuoden 1995 väkivaltaisuuksiin.

Entinen kroatialaiskenraali Ante Gotovina on vakuuttanut syyttömyyttään Haagin kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa. Gotovinaa, 50, syytetään rikoksista ihmisyyttä vastaan sekä sotarikoksista, joihin kuuluu muun muassa suurimittaisia serbien murhia ja vainoja sekä rosvoilua.

Hän komensi kroaattijoukkoja vuoden 1995 väkivaltaisuuksissa, joiden aikana kroaatit valtasivat takaisin serbien hallinnassa olleita alueita.

- Gotovina tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että hänen komennossaan olevat joukot aikoivat murhata Krajinan serbejä, oikeudessa luetussa syytekirjelmässä sanottiin. Syytekirjelmän mukaan Gotovina ei käyttänyt tarpeellisia ja järkeviä keinoja estääkseen rikollisiin tekoihin syyllistymisen tai rangaistakseen niiden tekijöitä.

- Arvoisa puheenjohtaja, olen syytön, tummansiniseen pukuun ja vaaleansiniseen paitaan sonnustautunut Gotovina vastasi. Gotovinaa kuultiin Haagissa maanantaina ensi kertaa. Vuodesta 2001 lähtien paossa ollut sotakenraali ehti matkustaa halki Aasian, Latinalaisen Amerikan ja Euroopan, ennen kuin Espanjan poliisi löysi hänet Teneriffalta Kanarian saarilta.

Gotovinan pakoilu on hankaloittanut Kroatian tietä kohti EU-jäsenyyttä. Unioni on epäillyt Kroatian olevan haluton jäljittämään ja luovuttamaan kenraalia, jota pidetään Kroatiassa varsin laajasti sotasankarina, ei rikollisena.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat