Google-hakusi saattavat päätyä tähän halliin - Katso kuvareportaasi

Hakukonejätti Googlen palvelinkeskuksen rakennusprojekti etenee Haminassa. Googlen palvelinkeskusoperaatioista vastaava Joe Kava kehuu, että työt entisten paperitehdashallien muuttamisesta moderniksi palvelinkeskukseksi sujuvat erittäin hyvin. Tulosta on syntynyt Kavan mukaan tehokkaammin kuin muissa vastaavissa projekteissa, joissa hän on ollut mukana.

Kava toteaa, että Summan paperitehdas valikoitui palvelinkeskuksen sijoituspaikaksi muun muassa hyvän liiketoimintaympäristönsä, energiansaannin ja meren läheisyyden ansiosta.

- Asiat sujuivat hyvin Haminassa, ja palaset vain loksahtivat paikoilleen ongelmitta.

Googlen katolta komeat maisemat

Palvelinhallin katolta avautuu merelle ja koko tehdasrakennukseen huikea näköala. Sieltä näkyy selvästi myös neljä hiljattain pystytettyä Haminan Energian tuulivoimalaa, joiden on tarkoitus osaltaan antaa palvelimille virtaa.

Suomalainen kesämaisema tekee vaikutuksen Googlen vastuuhenkilöönkin, joka itse on kotoisin Kaliforniasta.

- Haluaisin oman toimistoni tänne katolle! Täältä avautuu todella vaikuttavat näköalat, Kava sanoo.

Lisäksi mies kehuu, että Haminan palvelinkeskuksessa tulee olemaan puolet pienempi energiankulutus kuin datakeskuksissa yleensä.

Jäähdytysjärjestelmä valmistumassa

Google on onnistunut osittain hyödyntämään paperitehtaassa jo olleita ratkaisuja palvelinkoneiden jäähdytysjärjestelmässä.

Jäähdytysjärjestelmä toimii siten, että mereen lasketaan 130 metrin pituinen massiivinen sisäänottoputki, jonka kautta kerätään kylmää vettä järjestelmään. Kuvassa olevan putken lisäksi mereen lasketaan varalle toinen putki varajärjestelmäksi.

Kavan mukaan paikalla on parhaillaan sukeltajia, jotka suorittavat vedenalaisia töitä.

Osana jäähdytysjärjestelmän rakentamista on merenpohjasta poistettu myös pohjamutaa. Pohjasedimentit on kerätty yllä olevan kaltaisiin altaisiin, minkä jälkeen nostettu muta on viety pois.

Jäähdytysvesi kulkee tunnelia pitkin palvelinkeskuksen toisessa päässä olevaan pumppuhuoneeseen, mitä varten tehdashallin vanhat pumput joudutaan kunnostamaan.

Google on huomioinut jäähdytysjärjestelmän suunnittelussa myös sen, ettei jäähdytyksessä käytettyä vettä voi päästää mereen sellaisenaan, vaan se jäähdytetään uudestaan kylmän meriveden avulla. Näin hakukonejätti pyrkii ehkäisemään paikalliselle ekosysteemille koituvia muutoksia.

Paljon työtä jäljellä

Yllä olevasta kuvasta näkyy, että valmista pintaa saadaan hallitiloissa vielä paikoin odottaa.

Kavan mukaan palvelinkeskuksessa on tehty paljon töitä, mutta paljon on vielä tekemättä. Vasaroiden täytyykin paukkua ahkerasti, sillä palvelimien arvioidaan olevan käytössä ensi vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Tulevaan palvelinhalliin on remontin ohessa lisätty yksi välikerros. Täten aiemmin kaksikerroksisesta hallista on saatu kolmikerroksinen.

Pohjimmaiseen kerrokseen sijoitetaan varavoimageneraattorit sähkökatkojen varalta. Kava kuitenkin huomauttaa, että luottamus katkottomaan energiansaantiin on korkealla ja varavoimaa tuskin juuri koskaan tarvitaan.

Kahteen ylempään kerrokseen sijoitetaan varsinaiset palvelinkoneet, jotka tuodaan halliin rakenteilla olevan lastauslaiturin kautta.

Google haluaa säilyttää palvelinhallin näkyvimmän maamerkin, kuvan taustalla olevan tehdaspiipun, ennallaan. Rakennetta joudutaan kuitenkin lujittamaan, sillä vuosikymmenien kovat sääolot ovat jättäneet rakennelmaan jälkensä.

Turvatoimet tehostuvat rakentamisen edetessä

Hakukoneyhtiön palvelinkeskus tulee työllistämään valmiina noin 50 henkilöä, mutta tällä hetkellä Google on palkannut vasta yhden työntekijän.

Vaikka palvelinrakennus on edelleen hyvin keskeneräinen, turvatoimet työmaa-alueella ovat jo tiukat. Esimerkiksi paikalle saapuvien henkilöllisyys tarkastetaan tarkoin portilla.

Turvallisuutta tullaan entisestään lisäämään tulevaisuudessa. Palvelinkoneiden saavuttua syksyllä ei toimittajillakaan ole enää paikalle asiaa.

Lue myös:

    Uusimmat