Golftähdeltä raivonpurkaus harhalyönnin jälkeen – pisti mailansa palasiksi

Golftähti Henrik Stenson epäonnistui täysin The Openin neljännellä ja ratkaisevalla kierroksella. Ruotsalainen pelasi tuloksen viisi yli parin ja putosi kauas kärkitaistelusta.

17. väylällä nähtiin kohahduttava tilanne, kun Stenson pisti mailansa palasiksi epäonnistuneen lyönnin jälkeen.

– Se ei ollut kovin hyvä paikka, sillä olin onnistunut väylällä kentän vaikeimmassa draivissa. Olisin chipannut sisään rautakutosella, mutta silloin iski voimakas tuuli ja järjestäjältä lähti lippalakki lentoon. 18. väylällä tuli myös bogi. Se oli surullinen loppu, Stenson sanoi Expressenille.

Stenson päätti kierroksen kolmella bogilla. Ruotsalainen oli lopulta jaettu 20. tuloksella yksi alle parin. Kilpailun voitti Irlannin Shane Lowry tuloksella 15 alle parin. Suomen Mikko Korhonen oli kisassa jaettu 63. tuloksella viisi yli parin.

Lue myös:

    Uusimmat