Formulatähti Lewis Hamiltonin kanssa deittaava superseksikäs Pussycat Dolls -laulaja Nicole Scherzinger elävät auvoisassa parisuhteessa – nyt myös sukulaiset ovat hyväksyneet asian.
Brittiläisen The Sun -lehden mukaan Hamilton oli välittömästi lääpällään Nicoleen, nähdessään tämän ensimmäistä kertaa viime vuonna musiikkikanava MTV:n palkintogaalassa.
– Hän on kuuma pakkaus. Todella kaunis, lausui 23-vuotias formulamies ihastuneen oloisena.
Kohtaamisesta sukeutui kuumaakin kuumempi romanssi. Nyt myös Nicolen hawaijilainen äiti, Rosemary, on hyväksynyt suhteen.
– Nicole on kertonut meille Lewisista ja tyttäreni todella pitää hänestä. He molemmat asuvat kovin kaukana toisistaan, mutta tiedän heidän nauttivan todella toistensa seurasta, äiti jatkaa.
– Haluamme todella tavata Lewisin.
Vanhempien hyväksyntä on tärkeää laulajattarelle, sillä hän sai hyvin tiukan ja uskonnollisen kotikasvatuksen.
– Sain uskonnollisen kasvatuksen, enkä ollut nuorempana kovinkaan suosittu. Isoisäni oli saarnamies. Kundit eivät olleet kiinnostuneita minusta. Uskokaa tai älkää, mutta olin ennen todella ujo, Nicole on paljastanut.
Hehkeä laulajatar on tehnyt myös Hamiltonista rakkauslaulun! Biisin nimi on I Think I’m In Love. Se kertonee kaiken oleellisen!
(MTV3)
