Finnairin lennolla tupakoineet sisarukset saivat tuntuvat sakot

Kaksi virolaista matkustajaa tupakoi Finnairin Bangkokin lennolla viime perjantaina, kertoo Thai PBS. Molemmat sisarukset määrättiin maksamaan 20 000 bahtin eli noin 520 euron sakot. Suomessa asiasta uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat

Sisarusten epäillään tupakoineen lennon aikana jopa viisi kertaa lentokoneen wc-tilassa. Kaksikko jätti huomioimatta lentohenkilökunnan toistuvat varoitukset. 

Henkilökunta ilmoitti teosta paikalliselle poliisille, ja poliisi vei sisarukset Suvarnabhumin poliisiasemalle. Heille määrättiin sakkorangaistus, mutta pahimmillaan teosta olisi voinut seurata viiden vuoden rangaistus syynä ilmailulain rikkominen.

Sisarukset suostuivat maksamaan sakot ja pääsivät vapaiksi. 

Manti Väätäinen-Pereira Finnairin viestinnästä vahvistaa tapauksen mutta ei kommentoi sitä tarkemmin.

– Meillä on selkeä ohjeistus, miten toimia tällaisissa tapauksissa, ja sitä on noudatettu myös tässä tilanteessa. 

Väätäinen-Pereira sanoo, että vakava häiriköinti – johon myös lentoturvallisuuden vaarantava tupakointi lasketaan – on Finnairin lennoilla melko harvinaista. 

– Jos sellaista esiintyy, matkustajat yleensä rauhoittuvat viimeistään henkilökunnan antamasta varoituksesta. 



Lue myös:

    Uusimmat