F1

F1

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

Ferrarin kulisseissa kuohui Charles Leclercin voiton keskellä: ”Annoin hänelle anteeksi, tämä ei ikinä tule toistumaan”

2:56
Charles Leclerc toi Ferrarille ensimmäisen kotivoiton sitten vuoden 2010.

Charles Leclerc piti viikonlopun Italian GP:ssä päänsä monessa tilanteessa, mikä toi hänelle voiton Ferrarin kotikentällä Monzassa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt tiimin sisäisten sääntöjen mukaisesti oikein, huomauttaa tallipäällikkö Mattia Binotto.

Leclerc aiheutti lauantain aika-ajoissa selkkauksen hidasteltuaan letkan vauhtia, kun aika kului uhkaavasti loppuun ennen kuin autot pääsivät viimeisillä yrityksillään lähtöviivan kohdalle. Paalupaikka-aika oli tuossa kohtaa monacolaisen itsensä nimissä, joten hänelle sotku sopi oikein hyvin.

Sen sijaan tallikaveri Sebastian Vettel jäi Mercedesten taakse neljänneksi, vaikka Ferrarilla oli hyvät mahdollisuudet vallata koko eturivi nimiinsä. Vettel huitoi ruuhkassa hidastelijoita pois tieltään, muttei ehtinyt enää uudelle kierrokselle.

Leclerc myös vähän välitti Ferrarin kesken sovitusta vetoavusta ja ponkaisi Vetteliltä karkuun omin päin. Tästä puhuttiin kisapäivien välissä ja myös voiton jälkeen tiimiradiossa.

– Sanoin ensimmäisenä Charlesille radiossa, että olen antanut hänelle anteeksi, kertoi tallipäällikkö Mattia Binotto italialaislehti La Gazzetta dello Sportin mukaan.

– Viittasin siihen, mitä tapahtui lauantain aika-ajossa. Puhuimme siitä keskenämme, ja että sen täytyy jäädä tähän.

Leclerc oli saanut paalupaikka-aikaansa vetoapua Vetteliltä, mutta takaisinmaksun hetkellä nuorukainen unohti keskinäisen sopimuksen.

– Olen varma, että tällä ei ole mitään jälkipyykkiä kahden kuljettajan kesken. Seb sanoi kääntäneensä sivua. Nämä ovat asioita, jotka eivät tule ikinä toistumaan, Binotto vakuutti.

(juttu jatkuu videon jälkeen)

3:56
Charles Leclerc pidätteli joukkoa, kunnes aika loppui Italian GP:n aika-ajossa. Vain hän ja Carlos Sainz ehtinyt uudelle kierrokselle.

Vettelille viikonloppu oli muutenkin äärimmäisen ankara. Viisi vuotta Ferrarilla Monzan voittoa jahdannut nelinkertainen maailmanmestari sai katsella Leclercin tuulettavan ykköskorokkeella heti ensimmäisenä vuotenaan samalla, kun hän itse oli töpeksinyt kisansa ulosajoon alkuvaiheessa.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja