Ferrari tempaisi kauden parhaan tuloksensa, kun tallipäällikkö oli poissa – Mattia Binotto harkitsee jättävänsä myös seuraavan kisamatkan väliin

Turkin GP tuotti Ferrarille kauden 2020 parhaan kokonaistuloksen juuri silloin, kun tallipäällikkö Mattia Binotto ei ollut kisapaikalla läsnä.

Sebastian Vettel oli ruutulipulla kolmantena, Charles Leclerc neljäntenä. 27 pisteen potti kasvatti valmistajien MM-sarjassa viidentenä olevan Ferrarin eron kuudentena olevaan AlphaTauriin 41 pisteeseen, kun ajamatta on enää kolme kilpailua.

Teoriassa Ferrari voi taistella vielä jopa sarjan kolmannesta sijasta, mutta koska ero Racing Pointiin on 24 pistettä ja väliin mahtuvat vielä McLaren ja Renault, molempien punaisten autojen suorituskyvyn olisi vakiinnuttava loppukauden kisoissa aivan kärkisijojen tuntumaan.

Maranellosta käsin GP-viikonloppua seurannut Binotto iloitsi siitä, että tallin trendi jatkui Turkissa nousujohteisena. Se, että SF1000-auton kehityskäyrä osoittaa ylöspäin, oli alun perinkin syy siihen, että Binotto uskaltautui jättämään Turkin-matkan väliin.

– Näimme kilpailukykyisen Ferrarin perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Tämä oli tärkein asia koko viikonlopussa. Viimeisimmissä kilpailuissa auto on ollut kilpailukykyisempi kuin kauden alussa, mikä osoittaa, että olemme valinneet oikean tien. Keskitymme jo täysillä kauteen 2021, mutta nämä ovat rohkaisevia merkkejä, Binotto sanoi Sky Sportsille Formulapassion-sivuston mukaan.

– Olenko pahoillani siitä, etten ollut kilpailussa paikan päällä? En ole. Minun täytyy olla läsnä erityisesti vaikeina aikoina, joten päätin olla lähtemättä Turkkiin, koska auto on ollut viime aikoina parempi ja parempi. Tämä oli tervetullut tulos, joten nyt voin harkita sitä, että jättäydyn pois myös tulevalta Bahrainin-matkalta.

Binotto sanoi jo aiemmin, että hän jättänee kisoja väliin myös kaudella 2021, joka on kilpailumäärän (23) puolesta historian mittavin.

Vettelin mukaan Binotton poisjäänti ei näkynyt mitenkään tallin työskentelyssä Turkissa. Binottoa tuurasi tarpeen mukaan urheilujohtaja Laurent Mekies.

– Taisimme saada eniten pisteitä koko kaudella, eikä Mattia ollut täällä. Jos seuraava kisa ei tuota samanlaista pistepottia, ehkä meidän pitäisi jättää hänet taas kotiin, Vettel vitsaili kilpailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa mutta vakavoitui sitten.

– Olen työskennellyt Laurent’n kanssa jo 12–13 vuotta sitten, ja me molemmat olemme kulkeneet pitkän tien. Hän pitää meistä hyvää huolta, kun Mattia ei ole paikalla. Mielestäni hän on osaava kaveri, eikä tässä loppujen lopuksi ole edes kyse hänestä tai Mattiasta. Tämä on joukkuepeliä. On paljon ihmisiä, paljon linkkejä, joiden täytyy toimia saumattomasti yhteen, jotta viikonloppu sujuu hyvin.

Lue myös:

    Uusimmat