Fanien idea alkoi itää – rakastettu Putous-hahmo saattaa jatkaa seikkailujaan uudessa muodossa

Terhi Suorlahden Putous-sketsihahmon tarina ei ehkä päättynytkään pudotukseen.

Näyttelijä Terhi Suorlahden sketsihahmo Tosi-täti oli tämän Putous-kauden ensimmäinen pois pudotettu. Suorlahti itse on asian kanssa sinut, mutta hahmon fanien palaute on pistänyt miettimään. 

– Harmitti, kun tuli sellaista palautetta, että "kuusivuotias lapseni itki kun Tosi-täti putosi". Ja joku oli ehdottanut, että voisiko Tosi-täti tulla vielä moikkaamaan lapsia, kun siellä oli harmiteltu että ei enää koskaan nähdä Tosi-tätiä, näyttelijä kertoo. 

– Se on ollut koskettavaa, lähetän paljon halauksia lapsifaneille varsinkin!

Hahmolle oli jatkoa ajatellen suunniteltu vielä monenlaisia kommelluksia. Tosi-tädillä olisi ollut kerrottavaa esimerkiksi politiikan maailmasta, ja yleisö kaipasi tädin näkemyksiä myös juontaja Roope Salmisesta

Suorlahti kertoo fanien ehdottaneen, että Tosi-tädin kertomuksia voisi julkaista kirjamuodossa. Idea on näyttelijän mielestä mainio. 

– Ajattelin, että vitsi, niin, sellaisenhan voisi vielä jonain päivänä tehdä, jos innostuu kirjoittamaan niitä. Olisi hauska kirjoittaa sellainen pieni kirjanen, Tosi-tädin tositarinoita. Katsotaan, miten tulevaisuudessa käy!

Putous MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa lauantaisin klo 19.30!

Lue myös:

    Uusimmat