F1

F1

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

F1:ssä jymypaukku? Lähde: Valtteri Bottaksen tallikaveri voi vaihtua pika-aikataululla: "Todellinen mahdollisuus"

3:59
Videolla kuvaa Sakhirin GP:stä, jossa George Russell korvasi Lewis Hamiltonin Mercedeksen puikoissa.

F1:ssä Mercedes ja seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton eivät ole vieläkään päässeet yhteisymmärrykseen uudesta jatkosopimuksesta, vaikka seuraava kausi siintää jo horisontissa. Se, että sopimusta ei ole syntynyt, on nostattanut ilmoille melkoisen spekulaatiomyllyn. Tuoreimpien väitteiden mukaan on mahdollista, että Mercedes päätyy toiseen kuljettajaan Hamiltonin sijaan.

Raporttien mukaan Hamilton on vaatinut Mercedekseltä palkankorotusta, mikä ei ole maistunut saksalaisyhtiölle. Väitteiden mukaan Hamiltonin kuittasi aiemmassa sopimuksessaan noin 40 miljoonan euron vuosiliksaa.

Nyt kuvio saattaa saada melkoisen käänteen, sillä Formula1news.co.uk-sivuston lähde väläyttelee todellista jymypaukkua.

Lähteen mukaan toinen brittikuski George Russell voisi hypätä pika-aikataululla Williamsilta Mercedekselle.

– On olemassa ”todellinen mahdollisuus” sille, että Russell korvaa Hamiltonin kaudella 2021 – ”ennennäkemättömän tilanteen” takia, sivustolla kirjoitetaan, lähteeseen viitaten.

Ennennäkemättömällä tilanteella viitataan muun muassa koronaviruspandemiaan, joka on vaikuttanut myös saksalaisen autovalmistajan Daimlerin tulovirtaan. Mercedes on yksi Daimlerin tuotemerkeistä.

22-vuotias Russell teki viime kaudella tuurauskeikan Mercedeksen puikoissa. Russell paikkasi Hamiltonia, joka joutui sivuun Bahrainin toisesta kisasta koronatartunnan takia.

Russell oli kisassa pitkään kärkipaikalla kunnes Mercedes töpeksi sekä hänen että Mercedeksen suomalaiskuskin Valtteri Bottaksen varikkopysähdykset. Russell oli lopulta vaihderikkaassa kisassa yhdeksäs.

Mercedeksellä Bottas teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen jo alkusyksystä. Russellilla on puolestaan voimassa oleva sopimus Williamsin kanssa. Hän kuuluu Mercedeksen juniorikuljettajien ohjelmaan.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja