F1:ssä iso yllätys – Ferrari-pomo ei kierrellyt

Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas joutui tyytymään 18. sijaan formula ykkösten MM-kauden viimeisessä aika-ajossa Abu Dhabin radalla. Bottas jäi aika-ajon avausosiossa jatkopaikkaan oikeuttavasta ajasta 0,188 sekuntia.

Alfa Romeon aika-ajoilta oli kaikkinensa murheellinen, sillä Bottaksen kiinalaistallitoveri Guanyu Zhou oli 19:s.

– Ei vain ollut tarvittavaa vauhtia, nyt kun kaikki (tallit) saivat varmaan autot kuntoon ja sellaiset säädöt, mitkä halusivat. Kummatkin kierrokset olivat mielestäni puhtaita ja hyviä, mutta en vain ollut tarpeeksi nopea yhdellä kierroksella, Bottas sanoi V Sportin haastattelussa.

Kolmannen peräkkäisen MM-tittelin jo lokakuun alussa varmistanut Max Verstappen otti paalupaikan. Ferrarin Charles Leclerc ajoi toiseksi, mutta tallikaveri Carlos Sainz jämähti yllättäen 16. lähtöruutuun.

Sainz syytteli tiimiradiossa epäonnistumisestaan kilpailijatalleja.

– Oli niin paljon ruuhkaa. Luulen, että ihmiset, Mercedes, teki sen tarkoituksella, Sainz tilitti ja sanoi perään, että myös Alpine olisi estänyt häntä.

Ferrarin tallipäällikkö Frederic Vasseur ei syytellyt muita eikä myöskään laittanut putoamista pelkän onnen piikkiin, vaikka radalla oli aika-ajojen ensimmäisen osion loppuhetkillä ruuhkaa. Hän huomautti Sky Sportsille, ettei Sainz ollut "oikeissa asemissa oikealla hetkellä".

Sainz on kaasutellut tällä kaudella kaksi paalupaikkaa.

Kauden viimeinen kilpailu alkaa sunnuntaina kello 15.

Lue myös:

    Uusimmat