Ex-Salkkarit-tähti Susanna Indrén järkyttyi syytteestään: "En ole yrittänyt ryöstää ketään"

Susanna Indrén kuuli tänään ensimmäistä kertaa syytteestään.

Näyttelijä Susanna Indréniä ja hänen miesystävänä tunnettua Samulia vastaan on nostettu syyte. Pariskuntaa epäillään ryöstön yrityksestä. Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan MTV Uutisille, että asialle ei ole määrätty vielä käsittelypäivää. Asianomistaja on HOK-Elanto.

MTV Uutiset tavoitti Indrénin, joka oli pöyristynyt syytteestään.

– Minulla ei ole mitään tietoa, mihin tuo voi liittyä. En ole yrittänyt ryöstää ketään.

– En käytä alkoholia tai muitakaan päihteitä. Semmoisesta ei voi olla kyse.

Indrén soitti välittömästi lakimiehelleen, joka delegoi asian kollegalleen.

– Hän alkoi välittömästi selvittää, mistä on kyse. Olen todella järkyttynyt asiasta. Tällainen ei sovi minun filosofiaani.

Indrénin syytteestä uutisoi ensimmäisenä Iltalehti, jonka mukaan epäilty rikos olisi tapahtunut lauantaina 18. tammikuuta.

– Minulla on puhtaat jauhot pussissa. Minä en ole todistetusti syyllistynyt mihinkään ryöstön yritykseen. Olin koko päivän kotona, ja minulla on alibi.

Indrénin päivän suunnitelmat menivät täysin uusiksi, kun hän kuuli syytteestään.

– Minun piti stailata asuntoni kuvauskuntoon, sillä tämä on menossa myyntiin. En tiedä vielä, mihin aion muuttaa. Päätän sitten, kun olen saanut asunnon myytyä.

– Nyt olen niin lamaantunut, etten voi tehdä oikein mitään, Indrén harmittelee.

Indrén viihtyy nykyään sinkkuna, mutta haluaa säilyttää hyvät välit ex-miehensä Samuliin.

– Pyrin, että meillä on asialliset välit. Samuli ja poikani Urho ovat kiintyneitä toisiinsa, eikä heidän välejään voi noin vain katkaista.

Lue myös:

    Uusimmat